Kuka hoitaa mummot ja vaarit?

Onko vanhusten hoito kaupungin vastuulla vai vastaavatko omaiset ikääntyneen mummon hoidosta? Kouvolassa keskusteltiin asiasta ja Kouvolan vanhusneuvoston puheenjohtaja Raimo Kinnusella oli yksiselitteinen näkemys: kunta hoitaa. Kouvolan apulaiskaupunginjohtaja Annikki Niirasen mielestä vanhuksen hoidosta vastaavat vanhus itse sekä hänen omaisensa, kunta ja järjestöt yhteistyössä. Minusta Kinnusen vastaus kuvaa ehkä nykytilannetta, Niirasen vastaus tulevaisuutta.

Sukulaiseni, yli 60-vuotias nainen, vastasi pitkään äitinsä hoidosta. Äiti sai asua kotonaan ja tytär kävi hänen kotonaan aluksi kahdesti päivässä, kunnon heikentyessä hän muutti käytännössä asumaan äidilleen. Öistä tuli mahdottomia, kun äiti heräili eikä hoitajana toiminut tytär kyennyt lopulta nukkumaan. Parin viikon unettomuuden jälkeen hän haki äidilleen hoitopaikkaa kunnalta. Tytär toivoi mahdollisuutta saada äiti hoitoon viikon-parin viikon jaksoiksi, jotta hän saisi välillä levätä ja jaksaisi hoitaa äitiään kotijaksot. Kunta ei kyennyt järjestämään tällaista hoitomuotoa ja äiti siirrettiin toistaiseksi laitoshoitoon odottamaan parempaa hoitomuotoa. Äiti on tämän jälkeen laitostunut nopeasti. Tämä ei tapahtunut Kouvolassa, mutta on tuskin harvinainen tapaus.

Vastuu vanhuksen hoidosta siirtyi 100 prosenttisesti kunnalle, vaikka tytär olisi ollut valmis kantamaan osan hoitovastuusta. Minä en ole asiantuntija vanhuspalveluissa, mutta ymmärrän laitosasumisen olevan kunnalle valtavan kallista toimintaa ja omaishoidon tähän verrattuna erittäin edullista. Kunnan kannattaa rakentaa järjestelmä, jossa pystytään joustavasti vastaanottamaan omaisen työpanos. Jokainen vuorokausi, jonka omainen kykenee vastaamaan vanhuksen hoidosta, on säästöä kunnalle.

Apulaiskaupunginjohtajan mukaan vastuu vanhuksen hoidosta on vanhuksella itse, hänen omaisillaan, kunnalla ja järjestöillä yhteistyössä. Jokaisessa vanhustenhoivaa koskevassa päätöksessä tulee tällöin painottaa ennaltaehkäisyä (= vanhuksen oma vastuu), omaishoidon tukemista (= omaisten vastuu) ja yhteistyötä kaikkien tahojen kanssa (= vanhusten, omaisten, kunnan, järjestöjen vastuu). Yhteistyö ja vastuun jakaminen tulee kunnalle edullisemmaksi ja takaa vanhukselle inhimillisemmän vanhuuden.

Ehdokaskoulutuksessa

VIhreiden eduskuntavaaliehdokkaita kokoontui tänä viikonloppuna Korpilahdelle kansanedustajakoulutukseen. Pekka Haavisto puhui turvallisuuspolitiikasta muistuttaen, että sodassakin on säännöt. Hän haluaisi mielellään NATO:n asearsenaalin, mutta ei sotilasliiton kriisien näkemyksiä, tulkintoja ja toimintamalleja. Oras Tynkkynen valotti vihreiden energiaratkaisuja ja Anni Sinnemäki talouspolitiikkaa.

Ilta päättyi rantasaunalle sukkabileisiin.

Tänään opitaan vielä kampanjoinnista, viestinnästä ja äänestäjän kohtaamisesta.

Äänestäjien pelossa valtuusto ei uskalla lakkauttaa palveluita

Joskus tuntuu, että miksi mikään ei riitä. Säästöpäätöksistä ja irtisanomisista huolimatta kaupunginjohtaja joutuu esittämään 0,5% veronkorotusta ja on siinä aivan oikeassa. Silti säästöjä täytyy vielä löytää ja Lamminmäen leikkuri iskee Haanojan uimahalliin ja Voikkaan kirjastoon (yhteensä 535 000 euroa säästöä), Korian terveysasemaan (330 000), Elimäen lukioon (195 000) , viiteen alakouluun (600 000) ja Kouvola-lisään (1milj). Moni muukin tärkeä palvelu on lakkautuslistalla. Kaikista näistä huolimatta rahat eivät riitä vaan tilikauden lopussa meiltä puuttuu vielä 9 miljoonaa euroa.

Turuilla ja toreilla ihmetellään miksi rahat ei riitä ja pähkäillään valtuuston saamattomuutta. Minusta saamattomuus ei ole oikea sana kuvaamaan valtuuston toimia. Kaikki tajuavat talouden karmaisevan tilan ja yleisellä tasolla kaikki puhuvat palveluiden lakkauttamisista. Sitten kun tosi paikka tulee eteen ja lakkauttaminen konkretisoituu kyläkouluksi, uimahalliksi, lukioksi tai kirjastoksi, niin lakkauttamiseen ei enää kyetä. ”Olen Anjalankoskelta siis anjalankoskelaisten äänestämä valtuutettu enkä voi lakkauttaa mitään alueen palveluita” totesi eräs valtuutettu viikko sitten talousseminaarissa. Ymmärrän kyllä hänen tuskansa, mutta ajattelen, että valtuuston pitää pystyä parempaan.

Minusta on suoraan sanottuna v-mäistä lakkauttaa kouluja, mutta olen valmis pienistä pienimpien koulujen lakkauttamiseen. Lukion opettajana on kamalaa lakkauttaa lukioita, mutta kykenen tekemään päätöksen kahden lukion lakkauttamisesta. Pienten äitinä ja minimi äitiysrahalla eläneenä tiedän hyvin perheiden talouskurjuuden, silti pystyn tekemään päätöksen Kouvola-lisän lakkauttamisesta, vaikka kipeää se tekee. Tiedän, että minua on äänestänyt moni pienten lasten ja koululaisten vanhempi ja ymmärrän, että joku heistä miettii kannattaako minua äänestää toiste.

Kaikkeen en kuitenkaan suostu. Isompien alakoulujen jatko täytyy turvata, sillä pienellä on oikeus käydä koulua lähellä. Kun koulussa alkaa olla kaikkaan noin 20 oppilasta, täytyy kuitenkin miettiä, onko siitä luovuttava. Sama koskee lukikoita. 2000-luvun lukio ei toimi kunnolla, mikäli opiskelijamäärä jää alle 150. En myöskään kannata Haanojan uimahallin lakkauttamista. Terveysliikuntaa on taloudellisesti järkevää tukea.

Kuitenkin minusta olisi täysin yksisilmäistä tällä äänestäjien pelossa kieltäytyä kaikista leikkauksista. On myös minun äänestäjieni etu, että Kouvola pääsee jaloilleen. On Anjalankosken etu, että koko Kouvolan talous pelittää. Valtuutettuna on pakko ajatella kokonaisuuden etua ja uskoa, että siitä seuraa pidemmällä tähtäimellä hyvää kaikille. Meidän tulee nähdä pidemmälle, korkeammalle ja kauemmas. Se on meidän velvollisuutemme valtuutettuina.

Kouvolan talouden tökkimiseen on kolme syytä: valtion rahoituksen väheneminen, tehtaiden alasajot sekä yleinen talouden laskusuhdanne. Kouvola saa ensi vuonna 24 miljoonaa euroa vähemmän valtion rahoitusta kuin tämän hallituskauden alussa. Tämä vastaa reilun 1,75 kunnallisveroprosentin korotusta. Siis kuroaksemme umpeen pelkästään valtion maksamattomat tuet, Kouvolan pitäisi nostaa veroprosenttiaan 1,75. Kouvolan taloutta kurjistavat valtion leikkausten lisäksi 4000 menetettyä tehdastyöpaikkaa. Kaiken tämän päällä leijuu taloudellinen laskusuhdanne synkkänä pilvenä, jota ei saada häviämään. Laskusuhdanteen vuoksi valtuuston yritykset saada taloutta virkoamaan ja uusia yrityksiä eivät kanna. Tumma laskusuhdannepilvi tuntuu imevän yritteliäisyyden ja nitistävän elinvoimaa.

Kouvolan talouskurjuus ei ole valtuuston syytä. On kuitenkin valtuuston velvollisuus tehdä sille jotain. On pakko kyetä tekemään kipeätkin päätökset.

Avoin kirje Kouvolan perussuomalaisille valtuutetuille

”Ne on oikeastaan ihan järkeviä ja mukavaa sakkia, ei ollenkaan niin hurjia, kuin mitä julkisuudesta luulisi.” Näin valisti kokenut valtuutettu minua Kouvolan perussuomalaisista valtuustokauden alkaessa. Minulla on nyt vajaan kahden vuoden kokemus yhteistyöstä ja mielestäni ihan hyvin olemme pystyneet sovittelemaan kantojamme. Jossain asioissa olemme olleet samaa mieltä, joissain eri linjoilla. Tunnustan jopa ihailevani Pekka Korpivaaran väsymätöntä tarmokkuutta sekä palavaa intoa, jolla hän hoitaa valtuutetun pestiään. On kunnioitettavaa vaikuttaa niin energisesti asioihin, joiden kokee olevan pielessä. Pekasta kirjoitin jo bloggauksessa Selkärankaista,selkärangatonta.

Minulla on ollut suhteellisen myönteinen kuva Kouvolan perussuomalaisista valtuutetuista. Samaan tapaan kuin kokeneempi valtuutettu pari vuotta sitten, olen puolustanut Kouvolan perussuomalaisia kriittisille ystäville: ”Ei ne ole niin pahoja, oikeesti!” Nyt myönteisyys on aika kovalla koetuksella, ainakin mikäli Kouvolan Sanomien uutisointi Kouvolan perussuomalaisten säästölinjauksista pitää paikkansa.

”Perussuomalaisissa on vahva näkemys, että palveluihin ei kajota ennen kuin valtuusto peruu Ratamo-päätöksen.” (Kouvolan Sanomat 10.10.2014) He eivät aio suostua mihinkään palvelujen leikkauksiin ennen kuin Ratamo-keskuksen suunnitelmat perutaan. Valtuuston enemmistö on äänestänyt Ratamo-keskuksen puolesta. Enemmistön tekemällä päätöksellä ei kuitenkaan ole merkitystä perussuomalaisille.

Tällä julkilausumalla perussuomalaiset irtautuisivat vaikeista ja kipeistä päätöksistä, joita Kouvolassa joudutaan tekemään. Näin heidän ei tarvitse ottaa kantaa kaupunkilaisia koskettaviin vaikeisiin palveluleikkauksiin, vaan he voisivat vastustaa kaikkia leikkauksia. Mielestäni tämä on vastuutonta politiikkaa.

Valtuustossa on päätetty useita asioita, joita minun on ollut mahdoton hyväksyä. Tuntuisi kummalliselta vaatia, että koska esimerkiksi keskustalukiot yhdistettiin vastoin minun tahtoani, niin en sitten ryhdy mihinkään tuleviin palveluleikkauksiin ja jarrutan tässä nyt kaikkea mahdollista ennen kuin tuo vanha enemmistöpäätös kumotaan. Keskustalukioiden yhdistämisestä nuolin haavani mökillä, saunoin, uin, luin lapsille satuja ja join illalla punaviiniä. Harmitti, mutta pääsin asian yli.

Siispä, hyvät Kouvolan perussuomalaiset valtuutetut, enemmistö on päättänyt asian ja Ratamo-keskus rakennetaan. Hyväksykää se. Voi olla, että olette oikeassa, ja päätös osoittautuu katastrofiksi. Iloitkaa silloin, osoitelkaa sormella ja sanokaa ”enkös minä sitä sanonut”. Vielä ei voi olla jälkiviisas. Nyt täytyy vain hyväksyä, että demokratia on enemmistön päätöksiä, vaikka ne joskus tuntuisivat mahdottomilta hyväksyä.

Nyt täytyy tehdä kipeitä päätöksiä yhdessä. Meidän on pakko leikata palveluita, sillä muuten rahat eivät riitä. Tiedätte sen vallan hyvin. Olkaa mukana tekemässä vaikeita päätöksiä, älkää päästäkö itseänne noin helpolla.

Terveisin,

Kaisa

Asuntomessut Kouvolaan? Ei vielä

Asuntomessut ovat yksi tapa saada kaupunkiin uusi asuinalue, mutta messujen järjestämisen on lähdettävä kunnan omista tarpeista. Asuinalueen luominen messuja varten ei ole järkevää. Silti juuri messuorganisaatio Suomen asuntomessut on saanut valita, mihin messualue Kouvolassa rakennettaisiin.

Viranhaltijoiden valmistelevassa aineistossa ei ole selvitystä siitä, miksi uuden asuntoalueen rakentaminen olisi itsessään merkityksellistä Kouvolalle juuri nyt, kun taloudessa joudutaan kiristämään vyötä kaikessa. Kun investointitaso on jo valmiiksi aivan liian korkea ja kaupungilla on 340 valmista tonttia odottamassa rakentajia, alkaa 12 miljoonan messuhanke tuntua ylimitoitetulta.

Minulla ei periaatteessa ole mitään asuntomessuja vastaan. Uudet ideat ja moderni rakentaminen tuovat hyviä uusia tuulia, joita Kouvolassa tarvitaan. Minusta hanke on vain aivan liian kallis kaupungin nykyisessä taloustilanteessa.

Keskusteluissa on esitetty ajatus, että messujen kautta Kouvolaan saadaan uusia asukkaita. Mitkä seikat vaikuttaisivat siihen, että muuttaisit Kouvolaan? kysyttiin Kouvolan ulkopuolella asuvilta vastaajilta “Pendelöinti ja asuminen Kouvolassa” -selvityksessä (2011). Vastaajat muuttaisivat Kouvolaan, mikäli puoliso saisi täältä töitä tai oma työsuhde muuttuisi. Rautatie ja viihtyisä asuinympäristö olivat tärkeitä tekijöitä muuttohalukkuudelle. Sen sijaan kukaan ei sanonut muuttavansa Kouvolaan omakotitalotontin vuoksi, vaikka omakotitalotontti oli nimenomaan yksi tutkimuksessa vastaajille tarjotuista vastausvaihtoehdoista. Tämä on syytä pitää mielessä, kun mietitään, mistä saadaan 30 omakotitalonrakentajaa Korialle.

Kouvola on hyvä kaupunki asua, elää ja kasvattaa lapsia. Etätyö on erinomainen mahdollisuus Kouvolalle saada uusia muuttajia. Sijainti reilun tunnin junamatkan päässä Helsingistä ja edulliset asuntojen hinnat ovat loistava yhdistelmä, jota on hyvä markkinoida pääkaupunkiseudulla. Tämänkaltaiseen markkinointiin kannattaa panostaa rahaa, eikä se edellytä läheskään asuntomessujen kaltaista panostusta.

Valtuusto päättää asuntomessuista ensi maanantain kokouksessaan.

Miten vanha on tarpeeksi vanha olemaan iltapäivän yksin kotona?

Alakoululaisen koulupäivä on lyhyt, vain muutaman tunnin mittainen. Kun koulu loppuu puolen päivän maissa, kestää vielä monta tuntia vanhempien kotiin tuloon. Kouvolassa lasta suojataan eka- ja tokaluokan iltapäivinä iltapäiväkerhotoiminnalla koulupäivän jälkeen. Kouvolan säästöt vaikuttavat toimintaan. Kaupunki haluaa säästää ja vähentää ryhmiä siten, että vain ekaluokkalaiset pääsisivät ryhmiin. Tokaluokkalaiset odottavat vanhempia iltapäivän kotona tai missä lienevät. Tällä säästetään 60 000 euroa vuodessa.

"Heitteillejättö" kuvasi saksalainen tuttu suomalaisten tapaa jättää lapset iltapäiviksi yksin. Saksa on tai ainakin oli kotiäitien luvattu maa. Kun koululainen palasi kotiin, äiti oli odottamassa. Äiti hoiti kodin ja isä työnteon. Nykyisin Saksakin on muuttumassa ja naisten työntekoa turvaa lasten oikeus päivähoitoon. Ajatus on silti tiukassa: lapsen ei ole hyvä olla yksin kotona. Tanskassa joustava työntekemisen malli turvaa pikkukoululaisen iltapäivät. Vanhempien on usein mahdollista tehdä joko osa-aikatyötä lasten ollessa pieniä tai lopettaa työt ajoissa ja jatkaa työpäivää vielä kotona illalla.

Miten vanha on tarpeeksi vanha olemaan iltapäivän yksin kotona? Tämä varmasti riippuu lapsesta ja toisaalta vanhemman tai vanhempien iltapäivän työn pituudesta. Minusta iltapäivätoiminta tulisi turvata myös niille tokaluokkalaisille, joiden vanhemmat kokevat lapsen ja perheen tilanteen sitä tarvitsevan.

Jos ajatellaan asiaa ihan vain talouden näkökulmasta, voidaan miettiä kuinka monta minuuttia vanhemmat käyttävät työajastaan miettimällä huolestuneena jälkikasvunsa puuhia kotona ja soittamalla lapselle ihan vaan varmistaakseen, että kaikki on kunnossa. Eikö tuo 60 000 euron säästö menetetä melko nopeasti laskeneena työtehona? 

Säästää täytyy, mutta tämä säästö on niin olematon, että sillä ei ole mitään todellista merkitystä Kouvolan taloustilanteessa. Huonoimmillaan säästö johtaa todella ikäviin seurauksiin lasten ja perheiden elämässä. Toivoisin, että tokaluokkalaiset saavat perheiden tarpeen mukaan jatkaa aamupäivä-iltapäivätoiminnassa.

Sovella hankintalakia kenkäostoksilla!

Kenkäkaupassa lasten kanssa. Pyörittelin kädessäni goretexeja, välikauden kenkiä, jotka lapsille tarvitaan kun kesälenkkarit ovat liian kevyet, mutta talvikengät ihan liian paksut. 59 euroa pari ja molemmat lapset tarvitsisivat ne. Mietin pärjäisivätköhän ne kumppareissa talvikenkäaikaan. Sitten tuli huono-äiti-olo. Ei varmaan ole kivaa juosta ja kiipeillä hiostavat kumpparit jalassa. Noloakin se on. Ja niin mentiin, lähdettin kaupasta kummallakin uudet goretexit jaloissa, vanhat muovikassissa ja äidin lompakko 118 euroa köyhempänä. Voi sentään.

Kotona jatkoin aiheen parissa ja kaivoin viime talven kengät esiin. Nuoremmalle löytyy isoveljen vanhat talvigoretexit sekä kuomat kylmille pakkasille. Isoveli sen sijaan tarvitsee molemmat, vaikka viime syksynä muka ostettiin tosi reilut siinä toivossa, että vielä mahtuisivat. Lisäksi kumpikin tarvitsee uudet vuorelliset kumpparit. Miten monta paria kenkiä lapsi oikein tarvitsee vuodessa?

Suomalaisen lapsen vuoden perussetti kenkiä on: välikausikengät, talvigoretexit, kuomat, kesälenkkarit, sandaalit ja kahdet kumpparit (vuorella ja ilman). Lisäksi tarvitaan luistimet ja hiihtomonot. Kengän käyttöikä on jalan jättiläismäisestä kasvusta johtuen noin yksi kausi (talvi tms.).

Suurin yllätys äitiydessä on varmaan ollut lasten tarvitsemien varusteiden määrä. Koko ajan tarvitaan jotain lisää, syksyllä päiväkodin alkaessa metsästetään uusia kurahousuja ja sisätossuja. Ilmojen kylmetessä tarvitaan lisää sormikkaita. Viime talven haalarien sopivuutta en halua vielä edes miettiä. Hankintoja tehdään jostain syystä aina kiireessä, työpäivän jälkeen lievästi stressaantuneena. 5-vuotias alkaa hiljalleen osoittaa vielä yhden hankaloittavan tekijän vaatteiden ja kenkien ostolle: hänelle alkaa kehittyä vankka tietoisuus siitä, mitä hän haluaa.

Raskaana ollessa tulevan vauvan varusteiden hankkiminen oli ihanaa. Sitä kierteli rauhassa vaatekauppoja, valikoi söpöimmät ja istahti kahvilaan kakulle ja kahville. Sen jälkeen oli hyvä ajella rauhassa tutkimaan rattaiden, sittereiden ja turvakaukaloiden maailmaa. Kaikki oli petollisen harmonista. Hahaa, tuosta kaikesta ei ole mitään jäljellä.

Lasten vaatteiden ja kenkien ostoon käytetään melko paljon rahaa. Kaiken muun härdellin lisäksi, mitä ostamiseen liittyy, haluaisin kunnianhimoisesti, että ostamani asiat olisivat laadukkaita, kestäviä, ekologisia mutta hinnaltaan kohtuullisia. Haluan myös tukea Kouvolan kuihtuvan keskustan liikkeitä. Miten sovittaa yhteen ostosten tekemisen hankaluus sekä järkevästi ja moraalisesti oikein toimiminen? Tarvitaan yksityiskäyttöön sovellettu hankintalaki.

"Hankintayksiköiden on pyrittävä järjestämään hankintatoimintansa siten, että hankintoja voidaan toteuttaa mahdollisimman taloudellisesti ja suunnitelmallisesti sekä mahdollisimman tarkoituksenmukaisina kokonaisuuksina ympäristönäkökohdat huomioon ottaen. Hankintatoimintaan liittyvien hallinnollisten tehtävien vähentämiseksi hankintayksiköt voivat käyttää puitejärjestelyjä sekä tehdä yhteishankintoja tai hyödyntää muita yhteistyömahdollisuuksia julkisten hankintojen tarjouskilpailuissa." Laki julkisista hankinnoista, 2§

Siis seuraavan kerran kun tarvitsen lapselle kengät/haalarin/kurahousut toimin hankintalain ohjeiden mukaan. Teen hankinnan siten, että se on

• taloudellinen: Kiertelen eri kauppoja, tsekkaan tarjoukset. Ostan mahdollisuuksien mukaan käytettynä.
• suunnitelmallinen: Tämä on tärkeä pointti. Katsastan syyskenkätilanteen jo heinäkuussa. Perehdyn nettikirppareihin, kyselen aktiivisesti kavereilta.
• ymäristönäkökohdat huomioiva: Hyvälaatuinen käytetty on ekologinen
• puitejärjestelyt: Varaudun tuleviin hankintoihin. Otan marketin tarjoaman kenkäpassin, jolla saa kuudennet kengät puoleen hintaan.
• yhteishankinnat: Menen kaverin mukaan shoppaamaan, niin että molemmilla on mukavaa ja voidaan vaihtaan kuulumisia. Syömme kakkua hankintojen välillä.

Nyt lähtee hankinnat rullaamaan ja harmonia palaa elämäämme.