Sivusto on muuttanut osoitteeseen kaisaspies.fi. Sinut ohjataan uuteen osoitteeseen automaattisesti hetken kuluttua.

tiistai 11. joulukuuta 2012

Äiti töihin, lapsi hoitoon

Kunnan ja valtion taloutta ollaan parantamassa komentamalla äidit hoitovapaalta töihin. Hallituksen keino tähän on ajatus kotihoidon tuen leikkaamisesta. Kotihoidon tuki on nyt huikaisevat 327,46 euroa kuukaudessa. Kouvolassa tätä valtion reilua kädenojennusta nauttiville vanhemmille on lisäksi maksettu Kouvola-lisää 150 euroa kuukaudessa. Kouvola-lisä on pieni, mutta kun tulotkin ovat pienet, muodostaa se suuren osan kuukausittaisesta tilistä. On loistojuttu, että kaupungin kurjassakin taloustilanteessa päätettiin Kouvola-lisä säilyttää.

Suomessa on perinteisesti hoidettu lapset pitkään kotona. Siskoni hoitaa pientä tytärtään kotonaan Tanskassa ja hän joutuu selvittämään jokaiselle puolitutullekin, miksi hieman yli yksivuotias on vielä kotona äitinsä hoidossa. "Etkö koskaan enää aio mennä töihin?", ottivat naapurit asiakseen hämmästellä. Pohjoismaissa ja Hollannissa lapset lapset aloittavat päivähoidon tavallisimmin reilusti  alle vuoden ikäisenä. Puolisoni kotimaassa Saksassa päiväkotipaikat ovat kiven alla ja subjektiivinen päivähoito-oikeus vasta alkutaipaleella. Kun päiväkotipaikkoja ei yksinkertaisesti riitä kaikille, jäävät jotkut äidit vastentahtoisesti kotiin. Britanniassa päivähoitoa saavat vain ne, joilla siihen on varaa. Äidin saama palkka ei välttämättä riitä kahden lapsen päiväkotimaksuihin.

Järjestelmiä on monta. Suomen päivähoitojärjestelmässä parasta on aito valinnanmahdollisuus. Jokainen perhe voi valita omaan elämäntilanteeseensa sopivimman vaihtoehdon. Tätä ollaan nyt kaventamassa. On totta, että suomalaiset äidit ovat kotona kauemmin kuin kanssasisarensa Ruotsissa. Meillä osa-aikatyö liitetään lähinnä opiskelijoihin, ei pienten lasten äiteihin. Osa-aikatyöstä maksetuilla veroilla ei kuitenkaan maksella kahden lapsen päivähoidon todellisia kustannuksia, jotka ovat liki tuhat euroa per lapsi. Täytyy olla aika hulppea osa-aikatyö, jotta siitä maksetaan veroa vaikkapa 1500 euroa kuukaudessa.


Jos naiset kuitenkin halutaan aikaisemmin töihin, mitä voidaan tehdä?
  • Muuttaa työmarkkinoita joustavammiksi. Osa-aikatyötä tulee olla tarjolla muuallakin kuin kaupan kassalla tai puhelinmyynnissä. Tämä on ammattiyhdistysliikkeen ja hallituksen välistä yhteistoimintaa.
  • Työnantajan lupaus osa-aikatyön muuttamisesta kokoaikaiseksi perheen tilanteen sen salliessa tekisi työn vastaanottamisen mielekkääksi.
  • Järjestää päivähoito joustavaksi. Kouvolassa päiväkotipaikka on liki mahdoton saada toivottuun päiväkotiin, jos ei hae haku-aikana eli varhain keväällä. Jos Kaunisnurmella asuvalle autottomalle perheelle osoitetaan päiväkotipaikka Lehtomäestä, luopuu äiti helposti töihinpaluusta. Vaikka päiväkotia voisi vuoden kuluttua vaihtaa, on pienten lasten päiväkodin vaihto on ikävää ja raskasta. Vanhemmat eivät mielellään ryhdy siihen.
  • Päiväkodeissa tulee myös järjestää joustavasti mahdollisuuksia eri mittaisiin hoitopäiviin ja tarvittavaan hoitopäivämäärään kuukaudessa.
  • Alle kolmivuotiaiden ryhmiin kaivataan enemmän sylejä, vaipanvaihtajia, haalarin pukijoita, leikittäjiä ja riitojen ratkojia. Vanhempien tulee voida luottaa siihen, että heidän ollessaan töissä, lapsi saa kaiken tarvitsemansa huomion. Enemmän henkilökuntaa pienten ryhmiin!
Meidän perheelle sopii järjestely, jossa kolmevuotias on puolipäivähoidossa päiväkodissa ja yksivuotias vielä toistaiseksi kotona isänsä kanssa. Minä käyn töissä. Emme ole oikeutettuja Kouvola-lisään. Näin me olemme asian järjestäneet, joku toinen järjestäisi asiat toisin ja hyvä niin. Olemme tyytyväisiä, sillä olemme saaneet valita.

lauantai 8. joulukuuta 2012

Itsenäisyydestä

Mitä tarkoittaa, että Suomi on itsenäinen, kysyivät maahanmuuttajaoppilaat koulussa. Selitin itsenäisyyden tarkoittavan sitä, että maan kansalaiset voivat itse päättää omista asioistaan ja järjestää elämänsä haluamallaan tavalla. Että meidän puolestamme ei päätä Ruotsin kuningas eikä Venäjän keisari. Itsenäisyys on loistojuttu.

Parhaat itsenäisyyspäiväjuhlat:
Vuonna 2003. Katujuhlat, täynnä valoja, elämää ja ihmisiä. Paljon naurua ja hyvää ruokaa paperilautasilta, viiniä muovikupeista. Juhlittiin Ranskan kansallispäivää Budapestissa.

Itsenäisyyspäiväjuhlat 6.12.2012:
Sotilasparaati, vakavia ihmisiä mustissaan. Veteraanien kunnioittamista. Seurasimme Hornetien lentoa kotimme yllä. Kuin Pohjois-Koreasta, ajattelin.

Itsenäisyys on iloinen asia. Ehkä se voisi olla sitä myös Suomessa.