Sivusto on muuttanut osoitteeseen kaisaspies.fi. Sinut ohjataan uuteen osoitteeseen automaattisesti hetken kuluttua.

maanantai 29. syyskuuta 2014

Miten vanha on tarpeeksi vanha olemaan iltapäivän yksin kotona?

Alakoululaisen koulupäivä on lyhyt, vain muutaman tunnin mittainen. Kun koulu loppuu puolen päivän maissa, kestää vielä monta tuntia vanhempien kotiin tuloon. Kouvolassa lasta suojataan eka- ja tokaluokan iltapäivinä iltapäiväkerhotoiminnalla koulupäivän jälkeen. Kouvolan säästöt vaikuttavat toimintaan. Kaupunki haluaa säästää ja vähentää ryhmiä siten, että vain ekaluokkalaiset pääsisivät ryhmiin. Tokaluokkalaiset odottavat vanhempia iltapäivän kotona tai missä lienevät. Tällä säästetään 60 000 euroa vuodessa.

"Heitteillejättö" kuvasi saksalainen tuttu suomalaisten tapaa jättää lapset iltapäiviksi yksin. Saksa on tai ainakin oli kotiäitien luvattu maa. Kun koululainen palasi kotiin, äiti oli odottamassa. Äiti hoiti kodin ja isä työnteon. Nykyisin Saksakin on muuttumassa ja naisten työntekoa turvaa lasten oikeus päivähoitoon. Ajatus on silti tiukassa: lapsen ei ole hyvä olla yksin kotona. Tanskassa joustava työntekemisen malli turvaa pikkukoululaisen iltapäivät. Vanhempien on usein mahdollista tehdä joko osa-aikatyötä lasten ollessa pieniä tai lopettaa työt ajoissa ja jatkaa työpäivää vielä kotona illalla.

Miten vanha on tarpeeksi vanha olemaan iltapäivän yksin kotona? Tämä varmasti riippuu lapsesta ja toisaalta vanhemman tai vanhempien iltapäivän työn pituudesta. Minusta iltapäivätoiminta tulisi turvata myös niille tokaluokkalaisille, joiden vanhemmat kokevat lapsen ja perheen tilanteen sitä tarvitsevan.

Jos ajatellaan asiaa ihan vain talouden näkökulmasta, voidaan miettiä kuinka monta minuuttia vanhemmat käyttävät työajastaan miettimällä huolestuneena jälkikasvunsa puuhia kotona ja soittamalla lapselle ihan vaan varmistaakseen, että kaikki on kunnossa. Eikö tuo 60 000 euron säästö menetetä melko nopeasti laskeneena työtehona? 

Säästää täytyy, mutta tämä säästö on niin olematon, että sillä ei ole mitään todellista merkitystä Kouvolan taloustilanteessa. Huonoimmillaan säästö johtaa todella ikäviin seurauksiin lasten ja perheiden elämässä. Toivoisin, että tokaluokkalaiset saavat perheiden tarpeen mukaan jatkaa aamupäivä-iltapäivätoiminnassa.

lauantai 20. syyskuuta 2014

Sovella hankintalakia kenkäostoksilla!

Kenkäkaupassa lasten kanssa. Pyörittelin kädessäni goretexeja, välikauden kenkiä, jotka lapsille tarvitaan kun kesälenkkarit ovat liian kevyet, mutta talvikengät ihan liian paksut. 59 euroa pari ja molemmat lapset tarvitsisivat ne. Mietin pärjäisivätköhän ne kumppareissa talvikenkäaikaan. Sitten tuli huono-äiti-olo. Ei varmaan ole kivaa juosta ja kiipeillä hiostavat kumpparit jalassa. Noloakin se on. Ja niin mentiin, lähdettin kaupasta kummallakin uudet goretexit jaloissa, vanhat muovikassissa ja äidin lompakko 118 euroa köyhempänä. Voi sentään.

Kotona jatkoin aiheen parissa ja kaivoin viime talven kengät esiin. Nuoremmalle löytyy isoveljen vanhat talvigoretexit sekä kuomat kylmille pakkasille. Isoveli sen sijaan tarvitsee molemmat, vaikka viime syksynä muka ostettiin tosi reilut siinä toivossa, että vielä mahtuisivat. Lisäksi kumpikin tarvitsee uudet vuorelliset kumpparit. Miten monta paria kenkiä lapsi oikein tarvitsee vuodessa?

Suomalaisen lapsen vuoden perussetti kenkiä on: välikausikengät, talvigoretexit, kuomat, kesälenkkarit, sandaalit ja kahdet kumpparit (vuorella ja ilman). Lisäksi tarvitaan luistimet ja hiihtomonot. Kengän käyttöikä on jalan jättiläismäisestä kasvusta johtuen noin yksi kausi (talvi tms.).

Suurin yllätys äitiydessä on varmaan ollut lasten tarvitsemien varusteiden määrä. Koko ajan tarvitaan jotain lisää, syksyllä päiväkodin alkaessa metsästetään uusia kurahousuja ja sisätossuja. Ilmojen kylmetessä tarvitaan lisää sormikkaita. Viime talven haalarien sopivuutta en halua vielä edes miettiä. Hankintoja tehdään jostain syystä aina kiireessä, työpäivän jälkeen lievästi stressaantuneena. 5-vuotias alkaa hiljalleen osoittaa vielä yhden hankaloittavan tekijän vaatteiden ja kenkien ostolle: hänelle alkaa kehittyä vankka tietoisuus siitä, mitä hän haluaa.

Raskaana ollessa tulevan vauvan varusteiden hankkiminen oli ihanaa. Sitä kierteli rauhassa vaatekauppoja, valikoi söpöimmät ja istahti kahvilaan kakulle ja kahville. Sen jälkeen oli hyvä ajella rauhassa tutkimaan rattaiden, sittereiden ja turvakaukaloiden maailmaa. Kaikki oli petollisen harmonista. Hahaa, tuosta kaikesta ei ole mitään jäljellä.

Lasten vaatteiden ja kenkien ostoon käytetään melko paljon rahaa. Kaiken muun härdellin lisäksi, mitä ostamiseen liittyy, haluaisin kunnianhimoisesti, että ostamani asiat olisivat laadukkaita, kestäviä, ekologisia mutta hinnaltaan kohtuullisia. Haluan myös tukea Kouvolan kuihtuvan keskustan liikkeitä. Miten sovittaa yhteen ostosten tekemisen hankaluus sekä järkevästi ja moraalisesti oikein toimiminen? Tarvitaan yksityiskäyttöön sovellettu hankintalaki.

"Hankintayksiköiden on pyrittävä järjestämään hankintatoimintansa siten, että hankintoja voidaan toteuttaa mahdollisimman taloudellisesti ja suunnitelmallisesti sekä mahdollisimman tarkoituksenmukaisina kokonaisuuksina ympäristönäkökohdat huomioon ottaen. Hankintatoimintaan liittyvien hallinnollisten tehtävien vähentämiseksi hankintayksiköt voivat käyttää puitejärjestelyjä sekä tehdä yhteishankintoja tai hyödyntää muita yhteistyömahdollisuuksia julkisten hankintojen tarjouskilpailuissa." Laki julkisista hankinnoista, 2§
Siis seuraavan kerran kun tarvitsen lapselle kengät/haalarin/kurahousut toimin hankintalain ohjeiden mukaan. Teen hankinnan siten, että se on
  • taloudellinen: Kiertelen eri kauppoja, tsekkaan tarjoukset. Ostan mahdollisuuksien mukaan käytettynä.
  • suunnitelmallinen: Tämä on tärkeä pointti. Katsastan syyskenkätilanteen jo heinäkuussa. Perehdyn nettikirppareihin, kyselen aktiivisesti kavereilta.
  • ymäristönäkökohdat huomioiva: Hyvälaatuinen käytetty on ekologinen
  • puitejärjestelyt: Varaudun tuleviin hankintoihin. Otan marketin tarjoaman kenkäpassin, jolla saa kuudennet kengät puoleen hintaan.
  • yhteishankinnat: Menen kaverin mukaan shoppaamaan, niin että molemmilla on mukavaa ja voidaan vaihtaan kuulumisia. Syömme kakkua hankintojen välillä.

Nyt lähtee hankinnat rullaamaan ja harmonia palaa elämäämme.



torstai 11. syyskuuta 2014

Äitiä pelottaa

Yli kymmenen vuotta sitten Maija Vilkkumaa lauloi biisissään "Ei" tytöstä, joka halusi lähteä kavereiden kanssa, mutta äiti ei antanut lupaa mä sanon viimeisen sanani ja se on ei. Laulu oli sellainen, että sitä oli pakko laulaa kovaa mukana, mutta suuremmin en sitä ajatellut. Tänä syksynä satuin kuulemaan kappaleen uudestaan ja laulun äidin huoli tytöstään ja pelko tämän puolesta hätkähdytti.

Äitiydessä on monta yllätystä. Moni yllätys on ihana, kuten vaikka kirjelappu, jossa lukee äti iltapla on val. Sitten on ylläreitä, joihin ei ollut ennen lasten saamista osannut yhtään varautua, kuten ällöt lastensairaudet, päiväkodin täivaarat ja puoli vuotta räkää valuva nenä. Näistä selviää. Kaikkein kummallisin asia äitiydessä on pelko lapsen puolesta. Tämä on myös hankalin selättää.

Aivan täysipäinen läheinen lähetti minulle monta perättäistä kiehuvanraivokasta fb-viestiä. Keskustelupalstalla oli käyty kiivasta keskustelua lasten hyväksikäyttäjän syyllistyttyä uudelleen samaan tekoon pian vapautumisensa jälkeen. Viesteissä, jotka sain, raivottiin estoitta vihreäksi oletetun kansanedustajan puolustettua hyväksikäyttäjää, ja vaadittiin tälle pakkosterilisointia. Tosiasiassa läheiseni oli tulkinnut tilanteen väärin, mutta sillä ei ole merkitystä. Hän raivostui, koska hän on kolme vuotiaan tytön äiti. Ja häntä pelottaa tyttönsä puolesta hirveästi. Pelko on niin suuri, että se saa korkeastikoulutetun länsimaisen nuoren ihmisen vaatimaan tekijälle rangaistusta, joka kuuluu tuhansien vuosien taakse Hammurabin lakiin. Miksi olemme valmiit heittämään tuhansien vuosien sivistyksen, kehityksen ja länsimaisen oikeusjärjestyksen romukoppaan? Pelkäämme hillittömästi mitä lapsillemme voisi tapahtua.

Olen rakastanut John Irwingin kirjoja teini-ikäisestä. Irwingin kirjojen kestoteema on isän pelko lastensa puolesta, huomaan sen vasta nyt. Garpin maailman esipuheessa hän kirjoittaa pelostaan: In my imagination, I lose my children every day. Minun pelkoni ei ole aivan samassa mitassa, silti pelko siitä, mitä lapselle voi käydä, on raastavaa.

Politiikan myötä minulle on kehittynyt pelko lapsen puolesta potenssiin kaksi. Olen lukenut liikaakin Kouvolan ja Suomen karseasta taloustilanteesta, siitä miten uudistuksia ei kyetä tekemään ja lisätään velan määrää tulevien pienempien sukupolvien maksettavaksi. Eläkeuudistuksen tekeminen takkuaa. Miten vielä vuonna 2014 voi olla niin lyhytnäköisiä ihmisiä, että he halvan energian luulossa haluavat lisää ydinvoimaa ja ovat valmiita heivaamaan ydinjätteet kymmenien ja kymmenien seuraavien sukupolvien huoleksi? Suututtaa. Pelottaa lasteni tulevaisuuden puolesta. Miten me voimme jättää heille maailman, jonka olemme päästäneet näin rempalleen?

Tässä on pääsyy siihen, miksi ryhdyn eduskuntavaaliehdokkaaksi. Teen sen siksi, että pelkään lasteni tulevaisuuden puolesta. Äitiä pelottaa.