Yli kymmenen vuotta sitten Maija Vilkkumaa lauloi biisissään "Ei" tytöstä, joka halusi lähteä kavereiden kanssa, mutta äiti ei antanut lupaa mä sanon viimeisen sanani ja se on ei. Laulu oli sellainen, että sitä oli pakko laulaa kovaa mukana, mutta suuremmin en sitä ajatellut. Tänä syksynä satuin kuulemaan kappaleen uudestaan ja laulun äidin huoli tytöstään ja pelko tämän puolesta hätkähdytti.
Äitiydessä on monta yllätystä. Moni yllätys on ihana, kuten vaikka kirjelappu, jossa lukee äti iltapla on val. Sitten on ylläreitä, joihin ei ollut ennen lasten saamista osannut yhtään varautua, kuten ällöt lastensairaudet, päiväkodin täivaarat ja puoli vuotta räkää valuva nenä. Näistä selviää. Kaikkein kummallisin asia äitiydessä on pelko lapsen puolesta. Tämä on myös hankalin selättää.
Aivan täysipäinen läheinen lähetti minulle monta perättäistä kiehuvanraivokasta fb-viestiä. Keskustelupalstalla oli käyty kiivasta keskustelua lasten hyväksikäyttäjän syyllistyttyä uudelleen samaan tekoon pian vapautumisensa jälkeen. Viesteissä, jotka sain, raivottiin estoitta vihreäksi oletetun kansanedustajan puolustettua hyväksikäyttäjää, ja vaadittiin tälle pakkosterilisointia. Tosiasiassa läheiseni oli tulkinnut tilanteen väärin, mutta sillä ei ole merkitystä. Hän raivostui, koska hän on kolme vuotiaan tytön äiti. Ja häntä pelottaa tyttönsä puolesta hirveästi. Pelko on niin suuri, että se saa korkeastikoulutetun länsimaisen nuoren ihmisen vaatimaan tekijälle rangaistusta, joka kuuluu tuhansien vuosien taakse Hammurabin lakiin. Miksi olemme valmiit heittämään tuhansien vuosien sivistyksen, kehityksen ja länsimaisen oikeusjärjestyksen romukoppaan? Pelkäämme hillittömästi mitä lapsillemme voisi tapahtua.
Olen rakastanut John Irwingin kirjoja teini-ikäisestä. Irwingin kirjojen kestoteema on isän pelko lastensa puolesta, huomaan sen vasta nyt. Garpin maailman esipuheessa hän kirjoittaa pelostaan: In my imagination, I lose my children every day. Minun pelkoni ei ole aivan samassa mitassa, silti pelko siitä, mitä lapselle voi käydä, on raastavaa.
Politiikan myötä minulle on kehittynyt pelko lapsen puolesta potenssiin kaksi. Olen lukenut liikaakin Kouvolan ja Suomen karseasta taloustilanteesta, siitä miten uudistuksia ei kyetä tekemään ja lisätään velan määrää tulevien pienempien sukupolvien maksettavaksi. Eläkeuudistuksen tekeminen takkuaa. Miten vielä vuonna 2014 voi olla niin lyhytnäköisiä ihmisiä, että he halvan energian luulossa haluavat lisää ydinvoimaa ja ovat valmiita heivaamaan ydinjätteet kymmenien ja kymmenien seuraavien sukupolvien huoleksi? Suututtaa. Pelottaa lasteni tulevaisuuden puolesta. Miten me voimme jättää heille maailman, jonka olemme päästäneet näin rempalleen?
Tässä on pääsyy siihen, miksi ryhdyn eduskuntavaaliehdokkaaksi. Teen sen siksi, että pelkään lasteni tulevaisuuden puolesta. Äitiä pelottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti