Eka kerta

Ensimmäinen valtuustokokous oli viime maanantaina. Jännitti, mutta hyvällä tavalla.

Valtuuston kokous alkaa kahvittelulla, joka on paitsi viimeisten taistelusuunnitelmien hiomisen myös sosiaalisen seuranpidon areena. Tapasin ihmisiä, kättelin, hymyilin, kättelin, hymyilin ja juttelin. Taivasteltiin Veturin kahvilan vesilasillisen hintaa. Kuuntelin lievästi pikkutuhmia juttuja, joihin tyydyin vain hymyilemään vähän vaivaantuneena. Mukavia ihmisiä, mielenkiintoisiakin ja ystävällisiä. Menin kyllä vähän sekaisin yli kuusikymppisissä miehissä, heitä oli paljon.

Kouvolan kaupungintalo on oikeastaan tosi hieno, ajattelin. On mukava kokoustaa kaupungintalon juhlavissa puitteissa. Valtuustossa on 59 kaupunginvaltuutettua ja jokaisella on oma nimikoitu paikkansa valtuustosalissa. Paikkajärjestys tuntuu olevan monelle mysteeri, mutta jonkinmoisena yleissääntönä on, että pienet puolueet on viskattu takapenkkiin. Siellä istun minäkin. Eduskunnassa kokeneemmat istuvat edempänä, mutta Kouvolan valtuustoon tämä ei tunnu pätevän.

Ihastuttava Ensio Töttö piti vanhimpana valtuutettuna avauspuheen ja johti puhetta valtuuston puheenjohtajan valitsemiseen asti. Jokaisen paikalla on mikrofoni ja systeemi, jossa on muutama äänestykseen sekä puheenvuorojen pyytämiseen tarvittava nappula. Keskityin kovin nappuloiden logiikan ymmärtämiseen ja luulenkin päässeeni niistä perille.

Ritva kiristi minut puhumaan ensimmäisessä kokouksessa, mikä oli varmasti ihan hyvä. Esitin ehdokasta Kymenlaakson liiton edustajainkokoukseen. Ritva itse aloitti vauhdikkaasti: hän oli kannustamanani kirjoittanut aloitteen Kuusankosken teatterin vuokrien tarkistamiseksi ja kyseli asioista muutenkin aktiivisesti. Minä tyydyin seurailemaan tilannetta, mutta päätin, että seuraavalla kerralla tapahtuu enemmän.

Kokous oli enemmänkin seremoniallinen ja vahvisti aiemmin sovittuja asioita. Seuraavalla kerralla ryhdytään tositoimiin. Minulla on pari ajatusta hautumassa kokousta varten. Yksi liittyy Imatralla käytössä olevaan neuvolamalliin, jossa perhetyöntekijöitä lisäämällä on saatu vähennettyä lastensuojelun menoja. Olisi aika huippua soveltaa samaa mallia Kouvolaan. Katsotaan miten käy!

Vaikutan

Minut on äänestetty valtuustoon. Minä voin vaikuttaa Kouvolan tulevaisuuteen, mutta miten teen sen? Tätä olen pähkäillyt kuntavaalituloksen selvittyä. Kaiken kokenut Vihreä neuvoi: mene mukaan kun pyydetään.

Tein niin. Lupauduin mukaan Ekholmintien päiväkod​in Vihreä Lippu- hankkeeseen sekä Putkiradiomuseon säätiön hallitukseen. Steinerpäiväkotien kannatusyhdistyksen rahastonhoitajana olen toiminut vuoden verran. Olen Kouvolan Vihreiden paikallisyhdistyksen hallituksessa ja haluan mielelläni osallistua Vihreiden suunnitteleman Kouvolan politiikkaryhmän toimintaan.

Toinen Vihreiden vanha konkari antoi ohjeeksi: pidä yhteyttä virkamiehiin, muiden puolueiden valtuutettuihin sekä äänestäjiin. Tämä on kinkkisempää, mutta mielestäni ohje on erinomainen.

Mikään puolue ei voi yksin muuttaa asioita, puolueiden välinen yhteistyö on välttämätöntä. Olen virittelemässä yhteistyötä muiden nuorehkojen valtuutettujen kanssa. Olemme pohtineet alustavasti alle 45-vuotiaitten valtuutettujen kokoontumisia. Vähän hurjalta tuntuu, että Kouvolan 59 valtuutetusta vain 13 on alle 45-vuotiaita. Meidän nuorempien on luontevaa tehdä yhteistyötä yli puoluerajojen.

Yhteydenpito virkamiehiin on minulle tällä hetkellä täysin mystinen juttu ja asiaan täytyy oikeasti saada muutos. Jos ja kun haluan vaikuttaa asioihin, on se parasta tehdä asioiden ollessa virkamiesvalmistelussa. Rimputtele virkamiehille ja kysy asioista, neuvoi toisen puolueen kokenut valtuutettu. Virkamiesten tehtävä on selvittää asioita meille valtuutetuille. Ei siis pidä ajatella, että häiritsen soittelemalla, vaan tulee ajatella että virkamiehen työ on selittää asioita minulle oman alansa asiantuntijana.

Yhteydenpito äänestäjiin on miltei päivittäistä. Kirjoitan tätä blogia, teen pian ryhtiliikkeen ja liityn Facebookiin, mutta Twitteriin en taivu. En millään koe Twitteriä luontevaksi tavaksi vaikuttaa. 

Monen kanssa olen kasvokkain jutellut lomautuksista ja lukioiden lakkautussuunnitelmista. Enemmänkin haluaisin tavata ihmisiä. Tulisin mielelläni keskustelemaan erilaisten yhdistysten kokoontumisiin, ikääntyvien kohtauspaikalle tai perhepuistoon.

Voin parhaiten vaikuttaa vasta, kun tiedän mitä ihmiset ajattelevat. Minä en ole vanhus, joten kokemukseni Kouvolan vanhuspalveluista ovat valitettavan vähäisiä. Minun on siis kuultava asiantuntijoita, vanhuksia itseään. Sama pätee vaikkapa maaseudun palveluihin, vammaisten tilanteeseen ja moniin muihin asioihin.

2, 3 vai 4 lukiota? Lobbaa minua!

Kaupunginhallitus saa pohdittavakseen lukiokoulutuksen palveluverkkoselvityksen. Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että kaupunginhallitus pähkäilee virkamiesten valmistelevaa paperinivaskaa, jossa pohditaan kuinka monta lukiota Kouvolaan jää. Lopullisen päätöksen siitä, mitkä lukiot jatkavat, tekee valtuusto.

Tällä hetkellä Kouvolan lukiot maksavat kaupungille reilusti enemmän kuin lukiot muissa vastaavankokoisissa kaupungeissa. Meillä on myös runsaasti tyhjiä aloituspaikkoja: nuoret haluavat lukion sijaan ammattikouluun ja tämän lisäksi ikäluokat pienenevät. Kun yhtälöön lisätään vielä kaupungin talousongelmat, minusta on selvää, että lukioiden määrää tulee vähentää.

Kouvolassa on kuusi päivälukiota: keskustan Lyseo ja Yhteiskoulu, Kuusankosken ja Valkealan lukiot sekä laajan kaupungin eteläosan lukiokoulutuksesta huolehtivat Elimäen ja Anjalankosken lukiot. Mitkä lukiot saavat jatkaa?

Asiaa valmistelleen työryhmän ehdotus on, että Elimäki, Anjalankoski ja Valkeala lakkautetaan. Keskustan kaksi lukiota sekä Kuusankosken lukio saavat jatkaa.

Minulla on asiassa oma lehmä ojassa. Opetan Kouvolan iltalukiossa, joka toimii Lyseon lukion kanssa samassa rakennuksessa ja asun Kouvolan keskusta-alueella. Minun näkökulmani asiaan on keskustalähtöinen, mutta haluaisin asiaan laajemman näkemyksen. Lobatkaa siis minua! Miksi lukiokoulutusta tulisi olla keskustan ja Kuusankosken ulkopuolellakin?

Lomautetaanko?

Kaupunginhallitus pohtii kunnan työntekijöiden lomauttamista. ”Kaupungin taloudellinen tilanne on kestämätön. Olemme … syöneet koko ajan enemmän kuin mitä olemme tienanneet”, tiivisti kunnan taloustilanteen kaupunginhallituksen II varapuheenjohtaja Reijo Valkeapää. (Kouvolan Sanomat 30.12.)

Kouvolalla on suuria rakenteellisia talousongelmia. Lomautuksella saadaa ehkä hetkellinen säästö, mutta ei korjata talouden perusongelmaa: syömme jatkuvasti enemmän kuin tienaamme. Ollaanko kaupunginhallituksessa todella sitä mieltä, että kaupungin talouskurimuksesta noustaan lomauttamalla 3500 kuntalaista?

Huonommassakin taloudellisessa tilanteessa olevat kunnat ovat pystyneet hoitamaan lakisääteiset velvoitteensa ilman lomautuksia. Ne kunnista, jotka ovat päätyneet lomauttamaan henkilöstöään, ovat usein jälkikäteen havainneet, etteivät lomautukset tuoneet oletusten mukaisia säästöjä.

Me kaikki kuntalaiset olemme Kouvola. Kaikkien asukkaiden on osallistuttava säästämiseen, ei pelkästään kunnan työntekijöiden.  Jos haluamme palvelumme, täytyy meidän myös maksaa niistä. Voimme valita kahdesta: otetaan lisää lainaa tai korotetaan kunnallisveroa. Miten on kaupunginhallituksen jäsenet, kumpi tehdään? Lomautuksilla ei ratkaista mitään.

Äiti töihin, lapsi hoitoon

Kunnan ja valtion taloutta ollaan parantamassa komentamalla äidit hoitovapaalta töihin. Hallituksen keino tähän on ajatus kotihoidon tuen leikkaamisesta. Kotihoidon tuki on nyt huikaisevat 327,46 euroa kuukaudessa. Kouvolassa tätä valtion reilua kädenojennusta nauttiville vanhemmille on lisäksi maksettu Kouvola-lisää 150 euroa kuukaudessa. Kouvola-lisä on pieni, mutta kun tulotkin ovat pienet, muodostaa se suuren osan kuukausittaisesta tilistä. On loistojuttu, että kaupungin kurjassakin taloustilanteessa päätettiin Kouvola-lisä säilyttää.

Suomessa on perinteisesti hoidettu lapset pitkään kotona. Siskoni hoitaa pientä tytärtään kotonaan Tanskassa ja hän joutuu selvittämään jokaiselle puolitutullekin, miksi hieman yli yksivuotias on vielä kotona äitinsä hoidossa. "Etkö koskaan enää aio mennä töihin?", ottivat naapurit asiakseen hämmästellä. Pohjoismaissa ja Hollannissa lapset lapset aloittavat päivähoidon tavallisimmin reilusti  alle vuoden ikäisenä. Puolisoni kotimaassa Saksassa päiväkotipaikat ovat kiven alla ja subjektiivinen päivähoito-oikeus vasta alkutaipaleella. Kun päiväkotipaikkoja ei yksinkertaisesti riitä kaikille, jäävät jotkut äidit vastentahtoisesti kotiin. Britanniassa päivähoitoa saavat vain ne, joilla siihen on varaa. Äidin saama palkka ei välttämättä riitä kahden lapsen päiväkotimaksuihin.

Järjestelmiä on monta. Suomen päivähoitojärjestelmässä parasta on aito valinnanmahdollisuus. Jokainen perhe voi valita omaan elämäntilanteeseensa sopivimman vaihtoehdon. Tätä ollaan nyt kaventamassa. On totta, että suomalaiset äidit ovat kotona kauemmin kuin kanssasisarensa Ruotsissa. Meillä osa-aikatyö liitetään lähinnä opiskelijoihin, ei pienten lasten äiteihin. Osa-aikatyöstä maksetuilla veroilla ei kuitenkaan maksella kahden lapsen päivähoidon todellisia kustannuksia, jotka ovat liki tuhat euroa per lapsi. Täytyy olla aika hulppea osa-aikatyö, jotta siitä maksetaan veroa vaikkapa 1500 euroa kuukaudessa.


Jos naiset kuitenkin halutaan aikaisemmin töihin, mitä voidaan tehdä?

• Muuttaa työmarkkinoita joustavammiksi. Osa-aikatyötä tulee olla tarjolla muuallakin kuin kaupan kassalla tai puhelinmyynnissä. Tämä on ammattiyhdistysliikkeen ja hallituksen välistä yhteistoimintaa.
• Työnantajan lupaus osa-aikatyön muuttamisesta kokoaikaiseksi perheen tilanteen sen salliessa tekisi työn vastaanottamisen mielekkääksi.
• Järjestää päivähoito joustavaksi. Kouvolassa päiväkotipaikka on liki mahdoton saada toivottuun päiväkotiin, jos ei hae haku-aikana eli varhain keväällä. Jos Kaunisnurmella asuvalle autottomalle perheelle osoitetaan päiväkotipaikka Lehtomäestä, luopuu äiti helposti töihinpaluusta. Vaikka päiväkotia voisi vuoden kuluttua vaihtaa, on pienten lasten päiväkodin vaihto on ikävää ja raskasta. Vanhemmat eivät mielellään ryhdy siihen.
• Päiväkodeissa tulee myös järjestää joustavasti mahdollisuuksia eri mittaisiin hoitopäiviin ja tarvittavaan hoitopäivämäärään kuukaudessa.
• Alle kolmivuotiaiden ryhmiin kaivataan enemmän sylejä, vaipanvaihtajia, haalarin pukijoita, leikittäjiä ja riitojen ratkojia. Vanhempien tulee voida luottaa siihen, että heidän ollessaan töissä, lapsi saa kaiken tarvitsemansa huomion. Enemmän henkilökuntaa pienten ryhmiin!

Meidän perheelle sopii järjestely, jossa kolmevuotias on puolipäivähoidossa päiväkodissa ja yksivuotias vielä toistaiseksi kotona isänsä kanssa. Minä käyn töissä. Emme ole oikeutettuja Kouvola-lisään. Näin me olemme asian järjestäneet, joku toinen järjestäisi asiat toisin ja hyvä niin. Olemme tyytyväisiä, sillä olemme saaneet valita.

Itsenäisyydestä

Mitä tarkoittaa, että Suomi on itsenäinen, kysyivät maahanmuuttajaoppilaat koulussa. Selitin itsenäisyyden tarkoittavan sitä, että maan kansalaiset voivat itse päättää omista asioistaan ja järjestää elämänsä haluamallaan tavalla. Että meidän puolestamme ei päätä Ruotsin kuningas eikä Venäjän keisari. Itsenäisyys on loistojuttu.

Parhaat itsenäisyyspäiväjuhlat:
Vuonna 2003. Katujuhlat, täynnä valoja, elämää ja ihmisiä. Paljon naurua ja hyvää ruokaa paperilautasilta, viiniä muovikupeista. Juhlittiin Ranskan kansallispäivää Budapestissa.

Itsenäisyyspäiväjuhlat 6.12.2012:
Sotilasparaati, vakavia ihmisiä mustissaan. Veteraanien kunnioittamista. Seurasimme Hornetien lentoa kotimme yllä. Kuin Pohjois-Koreasta, ajattelin.

Itsenäisyys on iloinen asia. Ehkä se voisi olla sitä myös Suomessa.

Maahanmuuttajista, kunnan työntekijöistä ja Ratamosta: luulen mutta tiedänkö?

Luulemisesta. Opetan lukiossa yhteiskuntaoppia. Vaikka heti ensimmäisenä lukiovuonna tarjotaan rautaisannos tietoa suomalaisesta yhteiskunnasta, eniten keskustelua syntyy yleensä maahanmuutosta. Miltei joka ryhmässä on muutama, joka varmasti tietää jonkun hienolla mersulla ajavan työttömän maahanmuuttajan. Kaikilla on myös varmaa tietoa maahanmuuttajien saamista valtavista valtion tai kunnan maksamista tuista.

Tietämisestä. Suurin osa maahanmuuttajista tulee toimeen omalla työllään. Työtön maahanmuuttaja saa samat sosiaalituet samoin ehdoin kuin suomalainen. Turvapaikanhakija on henkilö, joka tarvitsee suojelua ja anoo turvapaikkaa vieraasta maasta. Hän asuu vastaanottokeskuksessa. Aikuinen turvapaikanhakija saa 291,16 euroa kuukaudessa, mutta mikäli hän saa vastaanottokeskuksessa ruoan, saa hän 85,34 euroa kuukaudessa. Asuminen on ilmaista. Ketään ei hyysätä, eikä kukaan kylve ainakaan valtiolta tulevissa rahoissa.

Luuleminen ei ole tietämistä. Ihmisten mieliin jää asioita, joilla ei ole totuuspohjaa. Vetävät jutut kerrotaan mieluusti eteenpäin, ja näin syntyy mersujuttuja ja muita tarinoita, joilla lietsotaan vääriä luuloja.

Kouvolan Sanomien yleisönosasto on paikka, jonka kirjoittajien toivoisi pitävän luuleminen ja tietäminen visusti erillään. Kun joku kirjoittaa jutun, jossa hän "tietää", että kunnan palveluksessa on 1000 ylimääräistä työntekijää, alkaa juttu elää omaa elämäänsä. Kukaan ei piittaa siitä, että kirjottaja ei kerro, miten hän päätyi näin suureen ylimääräisten työntekijöiden joukkoon.

Tulevaisuuden sairaala on kaikkien salaliittoteoreetikkojen lempilapsi. Mistään ei liiku niin paljon erilaisia totuuksia kuin Ratamosta. Kenen totuus on oikea totuus? Ratamossa näkyy surullisella tavalla Kouvolan hajanaisuus. Emme tavoittele yhteistä hyvää Kouvolalle, vaan jokainen pyrkii kaikin keinoin vetämään kotiin päin. Omat poliittiset pikavoitot tai oma kaupunginosan hyvinvointi on tärkeämpää kuin kaupungin tulevaisuus.

Uuden sairaalan paikasta riidellään verissä päin, vaikka valtuusto on jo päättänyt sijoittaa Ratamon Kotiharjuun. Yhtäkkiä huomattavan suurella joukolla kouvolalaisista yleisönosastolla ja napakoissa kirjoittavista on rakennusteknistä asiantuntemusta, jolla otetaan kantaa sairaalan paikkaan. Minä en osaa sanoa asiaan mitään, ennen kuin perehdyn perusteellisesti kaikkeen siihen aineistoon, jonka tuella valtuusto on päätöksensä tehnyt.

Luulla voin, mutta vielä en tiedä. Kerron sitten kun tiedän.

Kymmenen vuotta yliopistossa historiaa opiskellen opetti ainakin sen, että kaikkien kirjoittamisten ja sanomisten takana pitää olla faktatietoa. Historian tutkijoille opetetaan, että totuuden esiin kaivamiseksi ei riitä yksi lähde, tarvitaan vähintään kaksi toisistaan riippumatonta lähdettä. Ehkä sama pätee nykyisyyden totuuteenkin.