Kaksoistutkinto ei ole turha

Kouvolan Sanomat julkaisi 11.3. näyttävästi STT:n jutun, että kaksoistutkinnosta ei ole hyötyä opiskelijalle.

Jutun pohjana olevassa Valtiontalouden tarkastusviraston tarkastuskertomuksessa esitetään, että kaksoistutkinnon suorittaminen voi jopa vaikeuttaa jatko-opintoihin pääsyä. Kaksoistutkinnolla tarkoitetaan ammattitutkinnon ja ylioppilastutkinnon suorittamista samaan aikaan.

Raflaavasta otsikosta huolimatta jutun näkökulma asiaan oli melko kapea. Artikkelissa todettiin vain, että tällä hetkellä ammattikorkeakouluun haettaessa yhdistelmäopinnot voisi huomioida paremmin. Opiskelija, joka keskittyy vain yhteen tutkintoon, saattaa saada enemmän lähtöpisteitä.

Kaksoistutkinto ei tuo lisäpisteitä. Tämä ei tarkoita, että tutkinto olisi turha. Kaksoistutkinnon suorittavat oppivat käytännön ammatillista osaamista ja saavat lisäksi lukion tarjoaman laajan yleissivistyksen. Heillä on erinomaiset valmiudet sekä suorittaa jatko-opintoja että toimia työelämässä.

Millaisia työntekijöitä Suomessa tarvitaan kahdenkymmenen vuoden kuluttua? Kun minä valitsin opiskelupaikkaa 15 vuotta sitten, kaikki vannoivat paperiteollisuuden nimeen. ”Lue paperi-insinööriksi”, neuvottiin. Maailma muuttuu.

Tulevaisuutta on vaikea ennakoida, mutta varmasti laaja-alainen osaaminen ei ole pahitteeksi. Uskon, että teorian ja käytännön osaajat eli kaksoistutkinnon opiskelleet ovat vahvoilla tulevaisuuden Suomessa.

Valtuustossa on jännää

Suosittelen jokaista pyrkimään kaupunginvaltuustoon. Siellä on mahdottoman mielenkiintoista ja joskus jopa hillittömän hauskaa. Usein tuntuu siltä, että aikaisemmin kouluissa oli suuria persoonallisuuksia opettajina mutta nyt ne ovat kadonneet ja opettajat ovat vain tasaisen harmaata tylsähköä massaa. Oikeasti totuus on, että kaikki suuret persoonat ovat kaupunginvaltuustoissa.

Mustavalkoiset. Näitä on Kouvolan valtuustossa useampikin. He tietävät jonkun asian mahdottoman varmasti ja pysyvät kannassaan jääräpäisellä varmuudella.

Salaliittoteoreetikot. Uskovat, että Kouvolan Sanomilla on jonkinlainen kielto julkaista juuri heidän yleisönosastokirjoituksiaan. Myös kaupungin virkamiehet yrittävät heidän mielestään ottaa vallan valtuustolta.

Minä itse henkilökohtaisesti -tyypit. Pyytävät puheenvuoroa asiaan kuin asiaan riippumatta yhtään siitä onko heillä mitään sanottavaa.

Kyynikot. Kaiken nähneet ja kaikelle kyynistyneet. Kaikkea on jo yritetty parantaa, mutta mikään ei auta.

Hyvät veljet. Ovat hoitaneet kaupungin asioita useita vaalikausia kimpassa muista välittämättä. Eivätkä ymmärrä, miksi he eivät voisi jatkaa samaan malliin.

Väliinhuutelijat. Kommentoivat muita puhujia humoristisesti, mutta varovat koskaan pyytämästä puheenvuoroa.

Järkevät. Juuri kun luulee olevansa vakaasti jotain mieltä asiasta, kuulee oivallisesti perustellun vastakkaisen kannan ja on pakko muuttaa mieltään, vaikka ei yhtään tahtoisi. Minusta on oikeastaan ihana kuunnella näitä tyyppejä ja joutua muuttamaa kaikkea ajattelemaansa. Juuri tämän vuoksi demokratia on olemassa: että me kuuntelisimme toisiamme ja oppisimme toisiltamme.

Kun pieni sairastaa

Pikkulapsiperheessä täytyy olla valmis nopeisiin suunnitelmien muutoksiin. Talvilomalle olimme suunnitelleet: pulkkailua, Joensuun reissua, tuttavien tapaamisia, rästiin jääneiden kotitöiden tekemistä ja muuta. Sen sijaa lomalla toteutui: oksennustauti meistä jokaisella, korvatulehdus yhdellä, yksi viruksen aiheuttama infektio ja yksi sairaalan ensiavussa vietetty päivä sekä viikon kestänyt kummallinen päivittäin väriään vaihtava ihottuma. Loman vedellessä viimeisiään olen puhki, mutta kaikki ovat terveinä, hurraa!

Suomen terveydenhuoltojärjestelmä joutui testiin. Pienin meistä on perheen ainoa sairauskuluvakuutettu ja hänen kanssaan käytimme yksityistä lääkäriasemaa. Kaikki sujui kuin tanssi: ajan sai kauniisti pyytämällä erikoislääkärille samalle päivälle, labraan jonotettiin viisi minuuttia ja tulokset sai lääkäriltä seuraavien viiden minuutin kuluessa. Kaikki olivat ystävällisiä. Lasku oli kuitenkin hurja. 20 minuutin vastaanottoaika maksoi Kelan korvauksen jälkeen lähes 90 euroa. Kun istuin kolmatta kertaa samalla viikolla korvalääkärin vastaanotolla, siunasin mielessäni vakuutusyhtiötä, joka lystin maksaisi.

Mutta ei ollut huono julkisen puolen kokemuskaan. Hurjaksi äitynyt ihottuma vaati sairaalareissua. Ajoin Kotkaan pienen sairaan nukkuessa takapenkillä. Ensiavussa pääsimme sujuvasti hoitajan juttusille, odottelemaan sänkyyn, verikokeisiin ja lopulta lastenlääkärille. Aikaa meni puoli päivää, mutta olin asioiden nopsasta hoitumisesta niin hämmästynyt, että kiittelin papukaijana kaikkia kaikesta. Olin varautunut ensiavussa kuoleviin vanhuksiin, humalaisten mekkalaan ja ennen kaikkea loputtomaan odottamiseen. Mikään näistä ei toteutunut.

Suomen terveysjärjestelmä suosii hyvätuloisia. Vakuutetut saavat loistavaa palvelua lukuisilla lääkäriasemilla. Työssäkäyvät hoitavat sairautensa työterveyslääkäreillä. Rikkaat ja terveet saavat siis hyvää hoitoa. Köyhät ja sairaat tyytyvät terveyskeskukseen. On hurja ajatella, että Suomessa on yksi länsimaiden eriarvoisimmista terveydenhuoltojärjestelmistä.

Erikoissairaanhoito toimii Suomessa yleisesti hyvin (tämä ei ole vain minun näkemykseni, tämä on myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen perusterveydenhuollon kehittäjäylilääkäri Minerva Krohnin näkemys). Sen sijaan perusterveydenhuolto ei toimi hyvin (tämä on jälleen sekä minun että Minervan näkemys).

Mikä terveyskeskuksissa tökkii? Viime vuosien aikana terveyskeskusten tehtävät ovat kasvaneet. Lääketieteen kehittyessä erikoissairaanhoidosta siirretään potilaita terveyskeskuksen pitkäänkin kestävään seurantaan. Terveyskeskukset ovat saaneet myös kokonaan uusia tehtäviä, vaikkapa ampuma-aselupien lääkärilausunnot (mitenköhän tämä testataan käytännössä vartin potilastapaamisella? Olisi kiinnostava tietää).

Vaikka erikoissairaanhoidon menot ovat kasvaneet tai oikeastaan niiden on annettu kasvaa, ovat terveyskeskusten menot pysyneet samoina. Kuntapäättäjät ovat päättäneet satsata erikoissairaanhoitoon, eikä terveyskeskuksille ole myönnetty rahaa.

Ihmisten pitää saada oikeanlaista hoitoa oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. Mielestäni yksityisen sairaanhoidon kela-korvaukset voi hyvin lopettaa ja siirtää rahat perusterveydenhuollon käyttöön, vaikka se tuskin suuri apu onkaan. Uskon, että vahvemmat ja toimivammat terveyskeskukset myös ennaltaehkäisisivät terveysongelmia ja siten keventäisivät erittäin kallista erikoissairaanhoitoa.

Päättämättömyyden hinta: 1 miljoona euroa

Kouvolassa mietitään tällä hetkellä kuinka monta lukiota kaupunkiin jää. Uuden kunnan vuoksi meillä on reilusti enemmän lukioita kuin muissa vastaavan kokoisissa kaupungeissa. Mielenkiintoista on myös, että kouvolalaisnuoret eivät suuremmin hingu lukioon. Nuorista vain 39 prosenttia valitsee lukion, loput menevät ammattiopistoon. Valtakunnallinen tavoite on että lukioon hakisi 50 prosenttia ikäluokasta.

Olin mukana kaupunginhallituksen iltakoulussa evästämässä virkamiehiä lukioverkon suhteen. Toiset näkevät lukion lähipalveluna, jolloin jokaisella pitäisi olla lukio liki kävelymatkan päässä. Minusta lukion ei tarvitse olla lähipalvelu, eihän ammattiopistokaan ole sellainen. Nuoret liikkuvat sujuvasti kimppakyydeillä, busseilla, pyörillä, mopoilla ja kuka milläkin. Jostain syystä vain mopoauto on nolo. Olen jutellut matkustamisesta ammattiopistolaisten kanssa eikä kukaan ole valittanut. Keskustaan tullaan mielellään.

Lukioverkossa(kin) näkyy Kouvolan rikkonaisuus. Jokainen vetää kotiinpäin. Elimäkeläiset pitävät kynsin ja hampain kiinni lukiostaan, samoin kaikki muut omistaan. Päättäjät ajattelevat vain ja ainoastaan oman kaupunginosan etua, viis siitä, että oman kylän nuoret eivät halua oman kylän lukioon. Lukioista on tullut aluepolitiikkaa. Vain keskustan lukioihin on riittävästi hakijoita, myös Valkealan lukioon riittää halukkaita. Harva ajattelee lukiokoulutuksen tai koko Kouvolan etua.

Tulevaisuuden lukio ei ole sadan opiskelijan oppilaitos. Lukiossa pitäisi olla ainakin 250 opiskelijaa, jotta se toimisi täydellä teholla ja opiskelijoille voitaisiin tarjota riittävästi soveltavia opintoja. Opiskelijan etu ei ole pikkulukio joka niemen notkossa. Opiskelijan etu on pari kolme vahvaa, laadukasta lukiota.

Hallituksen iltakoulun argumentointi oli melko köykäistä. Lukioverkkoesitykseen ei oltu aidosti paneuduttu ehkä hallituksen puheenjohtaja Jari Larikkaa lukuun ottamatta. Monen kanta oli jo valmiiksi kiveen hakattu: omaa lukiota on puolustettava viimeiseen hengenvetoon asti. Virkamiesraporttiin ei luotu silmäystä enempää. Toisaalta tämä vähentää suorituspaineitani tulevaisuudessa. Eipähän tarvitse ottaa hirmuista stressiä asioista vaan voi reippaasti ottaa kantaa, vaikka ei kokisikaan olevansa aiheen asiantuntija.

Lukioverkkoesitys päätettiin haudata virkamiesten pöydälle vuodeksi. Koin, että asiasta olivat sopineet etukäteen Kokoomus ja Sdp, mutta voin olla väärässä. Mielestäni vuoden jatkoaika ei muuta mitään. Kipeäkin päätös on joka tapauksessa tehtävä. Vuoden vetkuttelu maksaa Kouvolalle miljoona euroa. Tämä on päättämättömyyden hinta.

Perheen tukena

Vihreät uskovat hartaasti ennaltaehkäisyn järkevyyteen. Ajattelemme, että on järkevää tarttua ongelmiin niiden ollessa pieniä. Tämä on ensisijaisesti ihmisten hyvinvoinnin turvaavaa ja toissijaisesti säästöjä tuovaa toimintaa. Ennaltaehkäisyä haluan erityisesti tukea valtuuttettuna.

Perhetyö on mainio esimerkki ennaltaehkäisevästä palvelusta. Perhetyöntekijä tulee kotiin kun perheen arki tökkii: kun pienten lasten äiti on unenpuutteesta sekapäinen, tukiverkkoja ei ole tai muuten elämä kolhii. Pyysin virkamiestapaamista kuullakseni perhetyön tilanteesta Kouvolassa ja sen mahdollisista kehityssuunnitelmista.

Ilokseni voin kertoa, että perhetyöllä menee suhteellisen hyvin Kouvolassa. Meillä on motivoituneita perhetyöntekijöitä. He ovat kiireisiä, mutta kun vaikkapa neuvolassa herää huoli perheestä, saadaan tukea nopeasti. Perhetyöntekijä tulee kotiin ja kuuntelee, auttaa ja opastaa. Hän ei ole siivooja tai ruuanlaittaja, mutta voi auttaa perhettä askareissa. Unenpuutteesta sekapäisen äidin lapset hän vie ulos, jotta äiti pääsee nukahtamaan. Vasta levänneenä voidaan miettiä mikä kiikastaa. On hienoa, että meillä on tämänkaltaisia palveluita!

Imatralla on otettu käyttöön malli, jossa jokainen odottava äiti tapaa neuvolassa perhetyöntekijän- Lapsen syntymän jälkeen perhetyöntekijä piipahtaa jokaisen kotona ja tulee tarvittaessa vielä toiste. Imatran mallia on pidetty erinomaisena ja sitä kautta on saatu säästöjä esimerkiksi lastensuojelun menoissa. Kouvolan ja Imatran eroina on lähinnä se, että Imatralla perhetyöntekijän tapaa jokainen, Kouvolassa vain kun joku päiväkodissa, neuvolassa tai koulussa huolestuu.

Kouvolassa ei tällä hetkellä nähdä tarvetta Imatran mallin kaltaiselle ratkaisulle. Mielestäni sitä ei kuitenkaan kannata unohtaa. Ollaan iloisia, että perhetyö toimii, mutta mietitään miten se voisi toimia vielä paremmin.

Huoltosuhde keep it simple

Näin tutkija Ritva Pihlajan esityksessä (2.2.2013) loistavan yksinkertaistetun esityksen siitä, miksi huoltosuhde tulee olemaan tosi kinkkinen Suomelle tulevaisuudessa.


Tässä on Suomen kuntatalouden tulevaisuuden haaste:

Paras argumentti voittaa

Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Saurin mukaan paras argumentti voittaa aina. Jos haluan muuttaa maailmaa, minulla täytyy olla parhaat perustelut asialleni ja kas, maailma muuttuu. Jos paras argumentti ei voita, on kyseessä mielivaltainen vallankäyttö. Parhain perustelu tulee kuitenkin voittamaan - siihen vain voi mennä aikaa.

Mielestäni Saurin ajatus on kiehtova. Jos siis esitykseni ei mene läpi, en ole perustellut sitä riittävän hyvin. Tämä on vain hyvä, sillä joku on argumentoinut minua paremmin eli jollain on minua parempi ajatus. Toinen vaihtoehto on, että muut puolueet ovat tehneet lehmänkauppoja, mutta koska minä olen perustellut parhaiten, tulee minun esitykseni toteutumaan joskus tulevaisuudessa.

Jostain syystä tämä ajatus lohduttaa minua hetkinä jolloin tuntuu, että en kahden hengen valtuustoryhmällämme voi saada mitään merkittävää aikaan. Huono perehtyminen asiaan näkyy aina. Valtuustotyössä ei siis ole kyse kummemmasta kuin kotiläksyjen tekemisestä.