Sivusto on muuttanut osoitteeseen kaisaspies.fi. Sinut ohjataan uuteen osoitteeseen automaattisesti hetken kuluttua.

lauantai 9. helmikuuta 2013

Päättämättömyyden hinta: 1 miljoona euroa

Kouvolassa mietitään tällä hetkellä kuinka monta lukiota kaupunkiin jää. Uuden kunnan vuoksi meillä on reilusti enemmän lukioita kuin muissa vastaavan kokoisissa kaupungeissa. Mielenkiintoista on myös, että kouvolalaisnuoret eivät suuremmin hingu lukioon. Nuorista vain 39 prosenttia valitsee lukion, loput menevät ammattiopistoon. Valtakunnallinen tavoite on että lukioon hakisi 50 prosenttia ikäluokasta.

Olin mukana kaupunginhallituksen iltakoulussa evästämässä virkamiehiä lukioverkon suhteen. Toiset näkevät lukion lähipalveluna, jolloin jokaisella pitäisi olla lukio liki kävelymatkan päässä. Minusta lukion ei tarvitse olla lähipalvelu, eihän ammattiopistokaan ole sellainen. Nuoret liikkuvat sujuvasti kimppakyydeillä, busseilla, pyörillä, mopoilla ja kuka milläkin. Jostain syystä vain mopoauto on nolo. Olen jutellut matkustamisesta ammattiopistolaisten kanssa eikä kukaan ole valittanut. Keskustaan tullaan mielellään.

Lukioverkossa(kin) näkyy Kouvolan rikkonaisuus. Jokainen vetää kotiinpäin. Elimäkeläiset pitävät kynsin ja hampain kiinni lukiostaan, samoin kaikki muut omistaan. Päättäjät ajattelevat vain ja ainoastaan oman kaupunginosan etua, viis siitä, että oman kylän nuoret eivät halua oman kylän lukioon. Lukioista on tullut aluepolitiikkaa. Vain keskustan lukioihin on riittävästi hakijoita, myös Valkealan lukioon riittää halukkaita. Harva ajattelee lukiokoulutuksen tai koko Kouvolan etua.

Tulevaisuuden lukio ei ole sadan opiskelijan oppilaitos. Lukiossa pitäisi olla ainakin 250 opiskelijaa, jotta se toimisi täydellä teholla ja opiskelijoille voitaisiin tarjota riittävästi soveltavia opintoja. Opiskelijan etu ei ole pikkulukio joka niemen notkossa. Opiskelijan etu on pari kolme vahvaa, laadukasta lukiota.

Hallituksen iltakoulun argumentointi oli melko köykäistä. Lukioverkkoesitykseen ei oltu aidosti paneuduttu ehkä hallituksen puheenjohtaja Jari Larikkaa lukuun ottamatta. Monen kanta oli jo valmiiksi kiveen hakattu: omaa lukiota on puolustettava viimeiseen hengenvetoon asti. Virkamiesraporttiin ei luotu silmäystä enempää. Toisaalta tämä vähentää suorituspaineitani tulevaisuudessa. Eipähän tarvitse ottaa hirmuista stressiä asioista vaan voi reippaasti ottaa kantaa, vaikka ei kokisikaan olevansa aiheen asiantuntija.

Lukioverkkoesitys päätettiin haudata virkamiesten pöydälle vuodeksi. Koin, että asiasta olivat sopineet etukäteen Kokoomus ja Sdp, mutta voin olla väärässä. Mielestäni vuoden jatkoaika ei muuta mitään. Kipeäkin päätös on joka tapauksessa tehtävä. Vuoden vetkuttelu maksaa Kouvolalle miljoona euroa. Tämä on päättämättömyyden hinta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti