Hei älä töni mua! Minua kiusattiin alaluokilla, tönittiin ja tölvittiin. Puhuin äidilleni, joka soitti saman tien kiusaajien vanhemmille ja tilanne ratkesi. Kiusaamiseni oli pientä, mutta muistan vielä, miten kamalalta tuntui seistä jonossa häpeän punan hiipiessä poskille kiusaajien potkiskellessa nilkoille ja kuiskiessa typeryyksiä.
Viime keväänä julkaistussa gradussa (Salo-Takalo) nostettiin esiin opettajien lisäkoulutus keinona huomata kiusaaminen ja puuttua siihen. Kouluissa, joiden kaikki opettajat olivat käyneet läpi kiusaamista koskevan koulutuksen, oli vähiten kiusaamista. Tällaisen koulutuksen soisin joka opelle varhaiskasvatuksesta lukioon.
Lukion opettajana huomaan, että kiusaamista ei käsitelty opettajakoulutuksessa, enkä ole saanut myöhemmin mitään lisäkoulutusta kiusaamisen tunnistamiseen ja siihen reagoimiseen. Joskus oppitunnilla opiskelijat heittävät rajuakin läppää ja mietin, missä menevät kiusaamisen rajat. Onneksi meillä on työyhteisössä hyvät kahvipöytäkeskustelut, jossa on mahdollista purkaa mieltä askarruttavat asiat ja saada vertaistukea.
Kiusaamiseen puuttumisessa avuksi voisivat olla myös nuorisotyöntekijät, jotka näkisin mielelläni nuokkarin sijaan myös koulujen käytävillä helposti lähestyttävinä aikuisina. Kaupungin nuorisotoimi ja koulut saisivat tehdä enemmän yhteistyötä.
Kyllä kiusaamiseen voidaan puuttua, siihen täytyy puuttua, mutta sitä ennen meidän opettajien ja aikuisten on opittava näkemään peiteltykin kiusaaminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti