Tytöistä, pojista

"Kakka pois!" oli ensimmäinen kerta kun pieni poikani ymmärsi liittää sanoja toisiinsa lauseentyngäksi. Kun tyttöseni teki saman, hän sanoi täydellisen virkkeen "kirja on loppu", selattuaan läpi yhden rakkaista kirjoistaan. Aihepiiri kertoo paljon. Pojan ensimmäinen sana oli "pallo" ja tytön "kirja". Ovatko tytöt ja pojat oikeasti erilaisia? Ovatko he erilaisia kasvatuksen vuoksi vai geneettisesti vai yksilöinä? Mitä on olla poika tai tyttö?

Elämänkatsomustiedon tunnilla olen jutellut opiskelijoiden kanssa sosiaalisen sukupuolen käsitteestä. Suomen kielen termi sosiaalinen sukupuoli on kökkö ja monelle tuntematon. Kyseessä on yksinkertaisesti kulttuurin tulkinta sukupuolesta. Tilanne, jossa sairaalassa oleville naispotilaille puetaan vaaleanpunaiset kaavut ja miehille vaaleansiniset, on kulttuurin tulkinta sukupuolesta. Tai kun teknisen työn tunnilla pojat sorvaavat monimutkaisia puutöitä, mutta tyttöä käsketään sahaamaan lauta kahtia ja sitten kehutaan, että hyvin sahasit.

Helsingin Sanomissa oli kiinnostava juttu sukupuolista ja niiden määrittelyn vaikeudesta (Ihmisen sukupuoli on tulkinnanvarainen asia, HS 29.3.2013). Kaikenkarvaisten toimittajien sijaan kirjoittajina oli lääketieteen asiantuntijoita ja jutun näkökulma oli sukupuolen biologisessa, sosiaalisessa ja psykologisessa monitulkintaisuudessa. Jutun ajatus oli siinä, että mitä me olemme sanomaan kenenkään sukupuolesta, kun siihen eivät pysty lääkärit eikä aina edes ihminen itse. Jos vain antaisimme jokaiselle oikeuden elää omaa elämäänsä ja halutessaan mennä naimisiin rakkaansa kanssa.

Kansalaisaloitteen tasa-arvoisesta avioliittolaista voi allekirjoittaa osoitteessa https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/192

Pajalla

On erittäin ymmärrettävä ajatus, että kaikki eivät jaksa opiskella teoriaa. Meillä on nuoria ja entisiä nuoria, jotka vain eivät pysty siihen. Likimain kaikki koulutus Suomessa on kuitenkin erittäin teoriapainotteista. Luulisi, että amis tarjoaisi helpotuksen peruskoulun jälkeen, mutta pettymys on varmaan melkoinen, kun ammattikoulunkin ensimmäinen vuosi on melko perinteistä koulunkäyntiä. Käytännön hommiin pääsee vasta myöhemmin.

Mitä miettii ihminen, joka on jotenkin vain selviytynyt peruskoulun läpi vitosen-kutosen todistuksella, aloittanut ja keskeyttänyt ammattiopinnot kolme kertaa ja on nyt 19-vuotiaana tyhjän päällä? Ahdistaakohan häntä ja jääkö hän kotiin pelaamaan? Kun kaikki kaveritkin ovat koulussa tai töissä. Varmaan ahdistaa.

Suomessa ei ole avustavia töitä. Moni voisi tehdä työtä työparin kanssa, kaverin neuvojen mukaan. Meillä ihmisellä, jolla ei ole peruskoulun jälkeistä todistusta, ei ole mitään. Hän ei kelpaa mihinkään. Miten meillä on varaa hukata nuoria, jotka eivät selviä teoriapainotteisen kouluprässin läpi, mutta jotka voisivat hyvin pärjätä käytännön työssä? Aikana, jona kauhistellaan huoltosuhteen kurjistumista, jätetään työhaluisia ihmisiä kotiin ahdistumaan. Typeryyden huippu.

Kutsuin itseni kylään työpaja Spiraaliin Myllykoskelle. Työvoimatoimisto ohjaa nuoren pajalle, kun oikein muutakaan paikkaa ei löydy. Pajat ovat täysiä. Varsinkin nuoret miehet joutuvat kuukausiakin odottamaan pajapaikkaa kotisohvalla. Pajalle halutaan. Pajapalkka motivoi hommiin ja oppimaan uutta käytännönläheisesti. Ei tarvitse kovin kummoisia empatiakykyjä voidakseen kuvitella, miten hyvää olo pajalla tekee kolhitulle.

Pajalaisten viesti Kouvolan päättäjille oli, että kaupungissa kaivataan kipeästi lisää rahoitusta oppisopimusopiskeluun. Oppisopimuksella moni pystyisi opiskelemaan itselleen ammatin ja pääsisi kiinni yhteiskuntaan. Kun yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle miljoona euroa, eikö olisi kannattavaa sijoittaa syrjäytymisvaarassa olevan koulutukseen? Saadaan huoltosuhdetta siedettävämmäksi ja ihmiselle ote elämästä.

Kaksoistutkinto ei ole turha

Kouvolan Sanomat julkaisi 11.3. näyttävästi STT:n jutun, että kaksoistutkinnosta ei ole hyötyä opiskelijalle.

Jutun pohjana olevassa Valtiontalouden tarkastusviraston tarkastuskertomuksessa esitetään, että kaksoistutkinnon suorittaminen voi jopa vaikeuttaa jatko-opintoihin pääsyä. Kaksoistutkinnolla tarkoitetaan ammattitutkinnon ja ylioppilastutkinnon suorittamista samaan aikaan.

Raflaavasta otsikosta huolimatta jutun näkökulma asiaan oli melko kapea. Artikkelissa todettiin vain, että tällä hetkellä ammattikorkeakouluun haettaessa yhdistelmäopinnot voisi huomioida paremmin. Opiskelija, joka keskittyy vain yhteen tutkintoon, saattaa saada enemmän lähtöpisteitä.

Kaksoistutkinto ei tuo lisäpisteitä. Tämä ei tarkoita, että tutkinto olisi turha. Kaksoistutkinnon suorittavat oppivat käytännön ammatillista osaamista ja saavat lisäksi lukion tarjoaman laajan yleissivistyksen. Heillä on erinomaiset valmiudet sekä suorittaa jatko-opintoja että toimia työelämässä.

Millaisia työntekijöitä Suomessa tarvitaan kahdenkymmenen vuoden kuluttua? Kun minä valitsin opiskelupaikkaa 15 vuotta sitten, kaikki vannoivat paperiteollisuuden nimeen. ”Lue paperi-insinööriksi”, neuvottiin. Maailma muuttuu.

Tulevaisuutta on vaikea ennakoida, mutta varmasti laaja-alainen osaaminen ei ole pahitteeksi. Uskon, että teorian ja käytännön osaajat eli kaksoistutkinnon opiskelleet ovat vahvoilla tulevaisuuden Suomessa.

Valtuustossa on jännää

Suosittelen jokaista pyrkimään kaupunginvaltuustoon. Siellä on mahdottoman mielenkiintoista ja joskus jopa hillittömän hauskaa. Usein tuntuu siltä, että aikaisemmin kouluissa oli suuria persoonallisuuksia opettajina mutta nyt ne ovat kadonneet ja opettajat ovat vain tasaisen harmaata tylsähköä massaa. Oikeasti totuus on, että kaikki suuret persoonat ovat kaupunginvaltuustoissa.

Mustavalkoiset. Näitä on Kouvolan valtuustossa useampikin. He tietävät jonkun asian mahdottoman varmasti ja pysyvät kannassaan jääräpäisellä varmuudella.

Salaliittoteoreetikot. Uskovat, että Kouvolan Sanomilla on jonkinlainen kielto julkaista juuri heidän yleisönosastokirjoituksiaan. Myös kaupungin virkamiehet yrittävät heidän mielestään ottaa vallan valtuustolta.

Minä itse henkilökohtaisesti -tyypit. Pyytävät puheenvuoroa asiaan kuin asiaan riippumatta yhtään siitä onko heillä mitään sanottavaa.

Kyynikot. Kaiken nähneet ja kaikelle kyynistyneet. Kaikkea on jo yritetty parantaa, mutta mikään ei auta.

Hyvät veljet. Ovat hoitaneet kaupungin asioita useita vaalikausia kimpassa muista välittämättä. Eivätkä ymmärrä, miksi he eivät voisi jatkaa samaan malliin.

Väliinhuutelijat. Kommentoivat muita puhujia humoristisesti, mutta varovat koskaan pyytämästä puheenvuoroa.

Järkevät. Juuri kun luulee olevansa vakaasti jotain mieltä asiasta, kuulee oivallisesti perustellun vastakkaisen kannan ja on pakko muuttaa mieltään, vaikka ei yhtään tahtoisi. Minusta on oikeastaan ihana kuunnella näitä tyyppejä ja joutua muuttamaa kaikkea ajattelemaansa. Juuri tämän vuoksi demokratia on olemassa: että me kuuntelisimme toisiamme ja oppisimme toisiltamme.

Kun pieni sairastaa

Pikkulapsiperheessä täytyy olla valmis nopeisiin suunnitelmien muutoksiin. Talvilomalle olimme suunnitelleet: pulkkailua, Joensuun reissua, tuttavien tapaamisia, rästiin jääneiden kotitöiden tekemistä ja muuta. Sen sijaa lomalla toteutui: oksennustauti meistä jokaisella, korvatulehdus yhdellä, yksi viruksen aiheuttama infektio ja yksi sairaalan ensiavussa vietetty päivä sekä viikon kestänyt kummallinen päivittäin väriään vaihtava ihottuma. Loman vedellessä viimeisiään olen puhki, mutta kaikki ovat terveinä, hurraa!

Suomen terveydenhuoltojärjestelmä joutui testiin. Pienin meistä on perheen ainoa sairauskuluvakuutettu ja hänen kanssaan käytimme yksityistä lääkäriasemaa. Kaikki sujui kuin tanssi: ajan sai kauniisti pyytämällä erikoislääkärille samalle päivälle, labraan jonotettiin viisi minuuttia ja tulokset sai lääkäriltä seuraavien viiden minuutin kuluessa. Kaikki olivat ystävällisiä. Lasku oli kuitenkin hurja. 20 minuutin vastaanottoaika maksoi Kelan korvauksen jälkeen lähes 90 euroa. Kun istuin kolmatta kertaa samalla viikolla korvalääkärin vastaanotolla, siunasin mielessäni vakuutusyhtiötä, joka lystin maksaisi.

Mutta ei ollut huono julkisen puolen kokemuskaan. Hurjaksi äitynyt ihottuma vaati sairaalareissua. Ajoin Kotkaan pienen sairaan nukkuessa takapenkillä. Ensiavussa pääsimme sujuvasti hoitajan juttusille, odottelemaan sänkyyn, verikokeisiin ja lopulta lastenlääkärille. Aikaa meni puoli päivää, mutta olin asioiden nopsasta hoitumisesta niin hämmästynyt, että kiittelin papukaijana kaikkia kaikesta. Olin varautunut ensiavussa kuoleviin vanhuksiin, humalaisten mekkalaan ja ennen kaikkea loputtomaan odottamiseen. Mikään näistä ei toteutunut.

Suomen terveysjärjestelmä suosii hyvätuloisia. Vakuutetut saavat loistavaa palvelua lukuisilla lääkäriasemilla. Työssäkäyvät hoitavat sairautensa työterveyslääkäreillä. Rikkaat ja terveet saavat siis hyvää hoitoa. Köyhät ja sairaat tyytyvät terveyskeskukseen. On hurja ajatella, että Suomessa on yksi länsimaiden eriarvoisimmista terveydenhuoltojärjestelmistä.

Erikoissairaanhoito toimii Suomessa yleisesti hyvin (tämä ei ole vain minun näkemykseni, tämä on myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen perusterveydenhuollon kehittäjäylilääkäri Minerva Krohnin näkemys). Sen sijaan perusterveydenhuolto ei toimi hyvin (tämä on jälleen sekä minun että Minervan näkemys).

Mikä terveyskeskuksissa tökkii? Viime vuosien aikana terveyskeskusten tehtävät ovat kasvaneet. Lääketieteen kehittyessä erikoissairaanhoidosta siirretään potilaita terveyskeskuksen pitkäänkin kestävään seurantaan. Terveyskeskukset ovat saaneet myös kokonaan uusia tehtäviä, vaikkapa ampuma-aselupien lääkärilausunnot (mitenköhän tämä testataan käytännössä vartin potilastapaamisella? Olisi kiinnostava tietää).

Vaikka erikoissairaanhoidon menot ovat kasvaneet tai oikeastaan niiden on annettu kasvaa, ovat terveyskeskusten menot pysyneet samoina. Kuntapäättäjät ovat päättäneet satsata erikoissairaanhoitoon, eikä terveyskeskuksille ole myönnetty rahaa.

Ihmisten pitää saada oikeanlaista hoitoa oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. Mielestäni yksityisen sairaanhoidon kela-korvaukset voi hyvin lopettaa ja siirtää rahat perusterveydenhuollon käyttöön, vaikka se tuskin suuri apu onkaan. Uskon, että vahvemmat ja toimivammat terveyskeskukset myös ennaltaehkäisisivät terveysongelmia ja siten keventäisivät erittäin kallista erikoissairaanhoitoa.