Sivusto on muuttanut osoitteeseen kaisaspies.fi. Sinut ohjataan uuteen osoitteeseen automaattisesti hetken kuluttua.

tiistai 2. joulukuuta 2014

Rosatomin reaktori riskipeliä kuntalaisten kustannuksella

Kirjoitin yhdessä kansanedustaja Oras Tynkkysen kanssa Kouvolan osallistumisesta Fennovoiman ydinvoimalahankkeeseen Kouvolan Sanomien mielipide-sivulle.
 

Suomalaisista enemmistö vastustaa ydinvoiman lisärakentamista. Rosatomin reaktoria erityisen pöhkönä hankkeena vastustaa lisäksi jopa kolmannes ydinvoimaa muuten kannattavista. Tästä huolimatta kaikki kouvolalaiset ovat joutuneet Fennovoiman moniongelmaisen riskihankkeen takuumiehiksi. Kouvolan kaupunki on hankkeessa mukana KSS Energian omistajana.
Kouvola lähti Fennovoimaan mukaan aikana, jolloin sähkön hinta oli nykyistä kalliimpaa ja hinnalla uskottiin olevan vain yksi suunta: ylöspäin. Sittemmin arviot sähkön tarpeesta ja tulevasta hinnasta ovat tulleet lähemmäs maanpintaa.
Fennovoima lupaakin nyt osakkailleen sähköä hinnalla, joka on kalliimpi kuin mitä useat asiantuntijat ennakoivat sähkön markkinahinnaksi voimalan käynnistymisen aikoihin. Vaikka kaikki menisi yhtiön lupausten mukaan, hanke ei välttämättä kevennäkään osakkaiden sähkölaskua, vaan voi päinvastoin kasvattaa sitä.
Eikä kaikki aina mene suunnitelmien mukaan. Mallia voi katsoa Olkiluoto 3:sta.
Reaktorin piti alkaa tuottaa sähköä vuonna 2009. Viisi vuotta myöhemmin voimalasta ei ole saatu vielä kilowattituntiakaan sähköä. Tuoreimmat arviot sijoittavat säännöllisen sähköntuotannon vasta vuoteen 2018.
Olkiluoto 3:n ilmoitettiin alun perin maksavan 1,7-2,5 miljardia euroa. Nyt puhutaan jo yli kahdeksasta miljardista eurosta. Voimalan toimittava ranskalainen Areva vaatii sen tilanneelta Teollisuuden Voimalta jo 3,4 miljardin euron korvausta.
Jos Fennovoimakin viivästyy kaavaillusta, lupaus tuotosta kuntalaisten riskillä tehdylle investoinnille lykkääntyy entistäkin kauemmas. Jos kustannukset paisuvat, niistä ovat vastuussa osakkaat.
Fennovoima voikin joutua palaamaan hattu kourassa Kouvolan KSS Energian pakeille. Teollisuuden Voima on jo joutunut lähes kaksinkertaistamaan osakaslainansa viiden viime vuoden aikana.
Kuntalain mukaan kunnan tulee pyrkiä edistämään asukkaidensa hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan. Osallistuminen Fennovoiman riskihankkeeseen ei tavoitetta tue
Suomi on yksi ainoita läntisiä teollisuusmaita, jotka laskevat vielä 2010-luvullakin energiapolitiikan lisäydinvoiman varaan. Suomi on ainoa läntinen teollisuusmaa, joka vakavissaan harkitsee Rosatomin reaktoria tässä geopoliittisessa tilanteessa.
Vaihtoehtojakin on. Kuopio irtaantui Fennovoimasta paikallisen kokoomuksen aloitteesta. Etelä-Savon Energia luopui riskihankkeesta ja kanavoi investoinnit sen sijaan paikalliseen, uusiutuvaan energiaan.

Kaisa Spies kaupunginvaltuutettu (vihr.) Oras Tynkkynen kansanedustaja (vihr.)