Sivusto on muuttanut osoitteeseen kaisaspies.fi. Sinut ohjataan uuteen osoitteeseen automaattisesti hetken kuluttua.

perjantai 8. marraskuuta 2013

Kankaan koulu, jämäruokaa ja Fennovoimaa - valtuusto 11.11.

Valtuusto kokoontuu maanantaina 11.11. Minua kiinnostaa erityisesti kolme asiaa.

1. Kankaan koulu

Suurin juttu listalla taitaa olla Kankaan koulun kohtalo. Kuntalaisaktiivisuudesta olen riemuissani, mutta jo tehtyjä päätöksiä en lähtisi pyörtämään. Muuten jäämme tarpomaan syvään suohon eikä kaupunki etene eteenpäin. Kouvolassa vatkataan liikaa jo tehtyjä päätöksiä.

Demokraattinen valtuuston tekemä päätös pätee, jos ympäristö ei keskeisesti muutu. Jokaiselle opiskelijalle löytyy paikka. Osa menee Kaunisnurmelle, osa uuteen Manskariin. Se, että Mansikka-ahon uusi koulu jää aiottua pienemmäksi, ei mielestäni muuta tilannetta olennaisesti, sillä Kaunisnurmelle mahtuu ja tilat riittävät. On mielettömän epäreilua lakkauttaa suunnitellusti muut koulut ja muuttaa tehtyä päätöstä yhden kohdalla.

2. Fennovoima

KSS Energia osallistuu Fennovoiman ydinvoimahankkeeseen. Asia ei tule valtuuston käsittelyyn. Mielestäni asia on mitä suurimmassa määrin poliittinen. Jotta asiaa jouduttaisiin edes vähän miettimään, olen esittänyt kolmen muun valtuutetun kanssa asiasta kysymyksen.

Fennovoima suunnittelee rakentavansa Pyhäjoelle ydinvoimalaa. Hankkeessa on mukana Kouvolan kaupunki KSS Energian omistajana. Ydinvoimalahankkeiden ongelmina pidetään yleisesti rakennuskustannusten nousua, rakentamisen viivästymistä sekä loppusijoituksen puuttumista. Miten kaupunginhallitus suhtautuu ongelmiin ja katsoo hankkeen hyödyttävän kuntalaisia?

Kyselytunti pidetään heti valtuuston päätyttyä.

3. Ylijäämäruoka

Ylimäämäruoka on asia, jota olen mietiskellyt siitä lähtien kun kuulin Jyväskyläläisen koulun kokeilusta jakaa jämäruoka kuntalaisille. Kokeilun todettiin onnistuneen mainiosti. Olenkin pohtinut, eikö Kouvolassa voitaisi harkita samaa? Lomautukset ja YT-neuvottelut tuntuvat vievän paljon energiaa, mutta silti voitaisiin harkita kokeiluna ylimääräisen kouluruuan jakamista kaupunkilaisille. Kirjoittelin asiasta aloitteen. Toivon kovasti allekirjoittajiksi muitakin valtuutettuja. Tässä aloiteteksti.


Valtuustoaloite koulujen ja palvelutalojen ylijäämäruoan myymiseksi tai lahjoittamiseksi
Kouvolan kouluissa ja palvelutaloissa jää päivittäin tähteeksi ruokaa, joka joudutaan heittämään biojätteeseen. Jyväskylässä Vaajakummun koulussa kokeiltiin onnistuneesti tähdelounaiden myymistä 1,5 euron hintaan lähialueen asukkaille. Hinta kattoi ruokailun kustannukset, ylijäämäruoka jaettiin ilmaiseksi.
Kokeilun tarkoituksena oli vähentää hukkaan heitettävän ruoan määrää ja biojätettä. Kokeilun koettiin onnistuneen mainiosti ja sitä päätettiin hankeen päätyttyä jatkaa. Useissa kunnissa harkitaan edullisten tähdelounaiden myymistä tai lahjoittamista kuntalaisille.
Jyväskyläläisen koulun kokeilussa jätteen vähenemisen lisäksi kouluruoka sai myönteistä julkisuutta ja syömässä käyneet edullisen aterian. Joillekin edullinen lounas oli syy lähteä ulos ja nähdä muita ihmisiä. Kokeilukoulun henkilökunta ei kokenut tähdelounaita lisätyönä.
Ylimääräisen ruoan jakaminen kuntalaisille on yhteisöllisyyden kehittämistä tuodessaan lähialueen ihmiset kouluihin ja palvelutaloihin. Lisäksi se on ennaltaehkäisevää toimintaa tarjotessaan syrjäytymisvaarassa tai taloudellisessa ahdingossa oleville mahdollisuuden edulliseen ruokaan ja ihmisten kohtaamiseen. Toiminta on myös erittäin ympäristöystävällistä.   Ylijäämäruoan jakaminen tai lahjoittaminen olisi siten vahvasti kaupunkistrategian tavoitteiden mukaista toimintaa.
Me aloitteen allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Kouvolan kaupunki selvittää mahdollisuuden myydä tai lahjoittaa koulujen ja palvelutalojen ylijäämäruokaa lähialueiden asukkaille.