Pikkulapsiperheessä täytyy olla valmis nopeisiin suunnitelmien muutoksiin. Talvilomalle olimme suunnitelleet: pulkkailua, Joensuun reissua, tuttavien tapaamisia, rästiin jääneiden kotitöiden tekemistä ja muuta. Sen sijaa lomalla toteutui: oksennustauti meistä jokaisella, korvatulehdus yhdellä, yksi viruksen aiheuttama infektio ja yksi sairaalan ensiavussa vietetty päivä sekä viikon kestänyt kummallinen päivittäin väriään vaihtava ihottuma. Loman vedellessä viimeisiään olen puhki, mutta kaikki ovat terveinä, hurraa!
Suomen terveydenhuoltojärjestelmä joutui testiin. Pienin meistä on perheen ainoa sairauskuluvakuutettu ja hänen kanssaan käytimme yksityistä lääkäriasemaa. Kaikki sujui kuin tanssi: ajan sai kauniisti pyytämällä erikoislääkärille samalle päivälle, labraan jonotettiin viisi minuuttia ja tulokset sai lääkäriltä seuraavien viiden minuutin kuluessa. Kaikki olivat ystävällisiä. Lasku oli kuitenkin hurja. 20 minuutin vastaanottoaika maksoi Kelan korvauksen jälkeen lähes 90 euroa. Kun istuin kolmatta kertaa samalla viikolla korvalääkärin vastaanotolla, siunasin mielessäni vakuutusyhtiötä, joka lystin maksaisi.
Mutta ei ollut huono julkisen puolen kokemuskaan. Hurjaksi äitynyt ihottuma vaati sairaalareissua. Ajoin Kotkaan pienen sairaan nukkuessa takapenkillä. Ensiavussa pääsimme sujuvasti hoitajan juttusille, odottelemaan sänkyyn, verikokeisiin ja lopulta lastenlääkärille. Aikaa meni puoli päivää, mutta olin asioiden nopsasta hoitumisesta niin hämmästynyt, että kiittelin papukaijana kaikkia kaikesta. Olin varautunut ensiavussa kuoleviin vanhuksiin, humalaisten mekkalaan ja ennen kaikkea loputtomaan odottamiseen. Mikään näistä ei toteutunut.
Suomen terveysjärjestelmä suosii hyvätuloisia. Vakuutetut saavat loistavaa palvelua lukuisilla lääkäriasemilla. Työssäkäyvät hoitavat sairautensa työterveyslääkäreillä. Rikkaat ja terveet saavat siis hyvää hoitoa. Köyhät ja sairaat tyytyvät terveyskeskukseen. On hurja ajatella, että Suomessa on yksi länsimaiden eriarvoisimmista terveydenhuoltojärjestelmistä.
Erikoissairaanhoito toimii Suomessa yleisesti hyvin (tämä ei ole vain minun näkemykseni, tämä on myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen perusterveydenhuollon kehittäjäylilääkäri Minerva Krohnin näkemys). Sen sijaan perusterveydenhuolto ei toimi hyvin (tämä on jälleen sekä minun että Minervan näkemys).
Mikä terveyskeskuksissa tökkii? Viime vuosien aikana terveyskeskusten tehtävät ovat kasvaneet. Lääketieteen kehittyessä erikoissairaanhoidosta siirretään potilaita terveyskeskuksen pitkäänkin kestävään seurantaan. Terveyskeskukset ovat saaneet myös kokonaan uusia tehtäviä, vaikkapa ampuma-aselupien lääkärilausunnot (mitenköhän tämä testataan käytännössä vartin potilastapaamisella? Olisi kiinnostava tietää).
Vaikka erikoissairaanhoidon menot ovat kasvaneet tai oikeastaan niiden on annettu kasvaa, ovat terveyskeskusten menot pysyneet samoina. Kuntapäättäjät ovat päättäneet satsata erikoissairaanhoitoon, eikä terveyskeskuksille ole myönnetty rahaa.
Ihmisten pitää saada oikeanlaista hoitoa oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. Mielestäni yksityisen sairaanhoidon kela-korvaukset voi hyvin lopettaa ja siirtää rahat perusterveydenhuollon käyttöön, vaikka se tuskin suuri apu onkaan. Uskon, että vahvemmat ja toimivammat terveyskeskukset myös ennaltaehkäisisivät terveysongelmia ja siten keventäisivät erittäin kallista erikoissairaanhoitoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti